|
KaaPo palasi kesätauon jälkeen tositoimiin tasapelin merkeissä, kun pisteet jaettiin Salon keskuskentällä numeroin 2-2. Varamiehisen KaaPo:n maaleista vastasivat Juha-Pekka Jääskeläinen ja Iiro Sarparanta.
Kaarinalaisryhmä oli siis liikkeellä totutusta poikkeavalla kokoonpanolla, sillä riveistä puuttuivat Oskari Konkarikoski, Joonas Karppinen, kapteeni Mikko Päiväläinen, Jesse Saarinen, Jussi Luotonen, Roope Päiväläinen sekä Olli Rihko. Alunperin riveistä piti puuttua myös Jussi-Pekka Piiparinen, mutta tämä ehti peliin mukaan, istuen ottelun kuitenkin penkillä. Vieraiden otteista paistoi myös loman jälkeinen kohmeus, eikä ryhmä äitynyt samanlaiseen iskuun kuin joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa, joka päättyi KaaPo:n 7-0 voittoon.
Poissaoloihin KaaPo ei kuitenkaan perjantaina kaatunut, vaan kotijoukkue tuli peliin hyvällä liikkeellä ja piti ottelun ensimmäiset 15 minuuttia otteen tiukasti itsellään. Jo 3 minuutin kohdalla KaaPo:n maalilla debytoinut Olli-Markus Savolainen joutui torjuntatöihin saaden apuja jatkopalloon ensimmäisenä ehtineeltä Mikael Heiniseltä. Muutenkin paine pysyi tiukasti kaarinalaispäädyssä ja kun pelikello näytti 19 minuuttia, siirtyi Wilpas johtoon. Savolaisen avaus epäonnistui ja isäntien Juha Saarimäki ehti palloon ensimmäisenä, eikä tämä paikassaan erehtynyt, vaan vei Wilppaan 1-0 johtoon.
KaaPo tuli kuitenkin nopeasti tasoihin, sillä minuuttia myöhemmin pelivälinettä kaivettiin Wilppaan maalista. Hienon debyytin edustusjoukkueessa tehnyt, maalivahti Savolaisen tapaan -96 syntynyt Juha-Pekka Jääskeläinen näytti parasta osaamistaan viiltävällä yksilösuorituksella. Nuori mies käytti Wilpas-puolustusta pujottelukeppeinä ja viimeisteli varmasti tasoitusmaalin.
Tasoituksen jälkeen KaaPo sai paremmin juonen päästä kiinni ja 33 minuutin kohdalla pallo oli toistamiseen salolaismaalissa. Iiro Sarparannan hyvä pystynjuoksu linjan taakse ja Niklas Ahlgrenin vähintään yhtä hyvä syöttö olivat myrkkyä Wilppaan puolustukselle. Sarparanta kiersi Wilpas-vahti Mika Lahtisen ja vei pallon maaliin. KaaPo iski siis kaksi hienoa maalia ja kaikki näytti hyvältä, mutta ensimmäisen jakson viimeisillä minuuteilla KaaPo menetti otteen peliin. Markus Tuomi pelasti vielä 42 minuutin kohdalla maaliviivalta, mutta 45 minuutin kohdalla kotijoukkue lopulta tasoitti. Savolaisen eteensä torjumaan palloon ehti ensimmäisenä Wilppaan Juha Saarimäki, joka pääsi näin helposti iskemään illan toisen osumansa. Tauolle lähdettiin pian Saarimäen maalin jälkeen tasatilanteessa 2-2.
Toinen jakso olikin sitten kotijoukkueen hallintaa, sillä KaaPo ei yhtä Sarparannan ohilaukausta lukuun ottamatta enää maalipaikkoihin päässyt. Kotijoukkue oli vielä ottelun loppupuolella lähellä voitto-osumaa, mutta Savolainen torjui salolaiskärjen läpiajon ja piti näin 2-2 numerot voimassa.
Lisämaaleja ei enää tilanneköyhän toisen jakson aikana nähty, joten pisteet tasattiin lukemin 2-2. Wilpas oli huomattavasti tiiviimpi ja parempi ryhmä, kuin joukkueiden ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa ja vierasjoukkue voikin olla tyytyväinen, että heikommallakin pelillä yksi piste jäi omaan sarakkeeseen. Pisteen lisäksi positiivista antia olivat Jääskeläisen, sekä jo viime kaudella ensimmäisen ottelunsa ja siinä myös ensimmäisen maalinsa edustusjoukkueessa iskeneen Rami Ojanperän ennakkoluulottomat esitykset.
KaaPo jatkaa vieraskiertuettaan vielä kahden ottelun ajan, seuraavan koitoksen ollessa vuorossa lauantaina 28.7., jolloin keltapaidat kohtaavat Someron Voiman. Ottelu alkaa Someron urheilukentällä kello 15.00.
Wilpas-KaaPo 2-2 (2-2)
Maalit: 19´ Juha Saarimäki 1-0 20´ Juha-Pekka Jääskeläinen 1-1 33´ Iiro Sarparanta (Niklas Ahlgren) 1-2 45´ Saarimäki 2-2
KaaPo:n kokoonpano: Savolainen O-M-Tuomi-Haapaniemi (C)-Länsimies (60´Jalanne)-Heininen Virtanen-Ojanperä-Luotonen K. (v, 75´Savolainen P.)-Sarparanta-Ahlgren (75´Hosseini)
Ottelupöytäkirja |