Liity jäseneksi nyt!
Ilman jäseniä ei ole yhdistyksiäkään!
Jäsenyys ja jäsenet ovat oleellinen osa kaikkien seurojen ja yhdistysten toimintaa. Kaarinan Pojat ry:n jäsenet koostuvat pääosin joukkueiden pelaajista sekä toimihenkilöistä. Tällä hetkellä jäseniä on noin 400 kappaletta.
Yksi vuoden 2012 päätavoitteista on ollut seuran jäsenmäärän kasvattaminen ja ihmisten saaminen aktiivisesti mukaan seuramme toimintaan. Tavoitteena on saada “tavallisista kaarinalaisista” seuran jäseniä.
Olemme tavoitteemme kanssa hyvällä tiellä, mutta edelleen kaipaamme seuramme taakse yhä suurempaa määrää KaaPo:n ystäviä, joten tarjoamme kaikille uusille jäsenillemme nyt erikoishintaisen jäsenmaksun! Liittymällä KaaPo:n jäseneksi 31.10. mennessä, tarjoamme vuoden 2013 jäsenmaksun puoleen hintaan! Maksat siis vuosien 2012 ja 2013 jäsenyydestä vain 30 euroa (ovh. 40 €)!
Vuonna 2012 jäsenyydelle on tuotu lisäarvoa jäsenkortin muodossa, jolla on saanut hienoja tarjouksia ja etuja sekä seuran jäsenetukumppaneilta, että myös seuralta itseltään. Jäsenet saavat siis etuja KaaPo:n yhteistyökumppaneilta ja säästävät näin selvää rahaa. Käyttämällä KaaPo:n yhteistyöyrityksiä jäsen voi myös kerryttää seuralle bonusta ja olla näin seuran taloudellisena tukijana.
Nyt sinullakin on siis helppo tapa osallistua kaarinalaisen jalkapallon kehittämiseen ja olla yksi osa sen toimintaa! Liity jäseneksi tästä, niin pääset nauttimaan jäsenyyden mukanaan tuomista eduista!
Jäsenmaksu 2012 20 €, ainaisjäsenmaksu 200 €, jäsenmaksu 2012-2013 30 € (voimassa 1.-31.10.)
KaaPo:n jäsenedut 2012:
Pukkila Oy Ab Pukkila tarjoaa KaaPo:n jäsenille 15 % alennuksen Pukkilan tehtaanmyymälästä tehdyistä ostoista. Alennuksen saa näyttämällä jäsenkorttia. Tehtaanmyymälä sijaitsee osoitteessa Pitkämäenkatu 9, 20250 Turku.
Respecta Oy Respecta tarjoaa KaaPo:n jäsenille 15 % alennuksen Turun apuvälineklinikalta tehdyistä ostoista, jonka lisäksi jäsenien tekemät ostot kerryttävät seuralle vuoden lopussa maksettavaa bonusta. Näin jäsenet pääsevät nauttimaan jäseneduista itse sekä auttamaan ostoillaan myös seuraa! Alennuksen saa näyttämällä jäsenkorttia. Respectan apuvälinklinikka sijaitsee NEO-talossa osoitteessa Joukahaisenkatu 6, 20520 Turku.
Pizza Line Kaarina Pizza Line Kaarina tarjoaa KaaPo:n jäsenille kaikki normaalikokoiset pizzat hintaan 8,50 €. Edun saa näyttämällä jäsenkorttia. Pizza Line Kaarina sijatsee osoitteessa Aittakatu 1, 20780 Kaarina
Krossin Pyörä Krossin Pyörä tarjoaa KaaPo:n jäsenille 10 % alennuksen kaikista tarvikkeista ja varaosista. Edun saa näyttämällä jäsenkorttia. Krossin Pyörä sijaitsee osoitteessa Automestarinkatu 5 20780 Kaarina.
Scandic Hotels Oy Scandic tarjoaa KaaPo:n jäsenille alennusta kaikista huonevarauksista pohjoismaissa, sekä muita alla mainittuja, rahanarvoisia etuja! • Voit varata sporttihinnan aina, kun hotellissa on vapaita huoneita. • Hintaan sisältyy runsas aamiainen, langaton internet sekä modernin kuntohuoneen käyttö • Yhteistyösopimus ei edellytä Sports Card -etukortin tilaamista. Kortti kannattaa kuitenkin tilata, sillä näin varmistat itsellesi jatkossa Sport-uutiskirjeemme ja saat tietoa tarjouksistamme sekä kilpailuistamme sekä kick back lahjakortin yksittäisille joukkueille 5% ennakkoon varatuista ja maksetuista palveluista majoituksen yhteydessä. Lahjakortti kirjoitetaan joukkueelle, mikäli kortti esitetään hotellin vastaanotossa. Kortin voit tilata osoitteessa: www.scandichotels.fi/sportti
Edut saa käyttöönsä KaaPo:n omalla varausnumerolla, joka lähetetään jäsenille erikseen.
Jukeboxing Oy Jukeboxing tarjoaa KaaPo:n jäsenille alla mainitut alennukset harjoitusmaksuista, sekä kaikille KaaPolaisille suunnatun oman harjoitusvuoron, "KaaPo-treenin" erikoishintaan. Edut saa käyttöönsä näyttämällä jäsenkorttia.
KaaPo-treenien sekä muidenkin normaalituntien hinnat KaaPolaisille ovat 10% alennuksella (hinnat sis. alv 9%)
1. kertamaksu 9 €, juniorit, työttömät, eläkeläiset 6,30 € 2. 10 kerran kortti aikuiset 72 €, juniorit, työttömät, eläkeläiset 54 € 3. 3 kk:n kortti aikuiset 171 €, juniorit, työttömät, eläkeläiset 126 € 4. 6 kk:n kortti aikuiset 270 €, juniorit, työttömät, eläkeläiset 207 €
Kaarinan Pojat ry KaaPo tarjoaa jäsenilleen myös omia etuisuuksia. Jäsenkortilla saat 10 % alennuksen seuran kannatustuotteista sekä jäsenhintaisen sisäänpääsyn edustusjoukkueen kotiotteluihin! Tarjoamme myös alle 1-vuotiaiden ainaisjäsenyyden 60 eurolla, johon sisältyy KaaPo:n vauva-t-paita!
Muut yhteistyökumppaniemme tarjoamat edut:
Aktia Pankki Oyj Aktia tarjoaa kaikille KaaPolaisille rahoitusneuvontaa, sekä etuja joukkueille alla mainitulla tavalla:
Kauppaan johtanut myyntitoimeksianto Aktia Kiinteistövälitykselle á 150 € Laina (asuntolaina, kulutusluotto, yritysluotto, joka on yli 50 000 €) á 100 € Säästövakuutus 50 € Rahastosijoitus, merkintäpalkkio kokonaisuudessaan
Oriflame / T:mi Sari Rosengren Oriflame / T:miSari Rosengren tarjoaa joukkueelle ja seuralle bonuksen kaikista hänen kauttaan tehdyistä tilauksista!
Stadium Oy Stadium tarjoaa joukkueelle ja seuralle vuosittain maksettavan bonuksen kaikista ostoista, joissa on näytetty seuran kautta saatua Stadium-korttia, joka ohjaa bonukset oikealle joukkeelle! Kortin kautta tehtyjen ostojen bonukset kertyvät kaikista Suomen Stadium-myymälöistä!
TOK-Bonus KaaPo:n pelaajien vanhemmat voivat rekisteröidä Bonus-korttinsa järjestelmään ja TOK maksaa seuralle vuosittain junioripelaajien perheiden kuukausittain kerryttämästä Bonuksesta 5 %:n lisäbonuksen. TOK:n seuralle maksama bonus EI vähennä perheelle kertyvää bonusta.
Rekisteröityä voi osoitteessa https://tokseurabonus.fi/tok_seurabonus_ilmoittaudu. Osoitteessa voi rekisteröityä, jos ei ole aikaisemmin rekisteröitynyt TAI jos on esim. rekisteröitynyt Kaarinan Nappuloiden tai muun seuran nimellä, voi vaihtaa seuran KaaPo:ksi. |