Vuoden Urheiluseuran rakennusaineet - osa 1
Julkaistu: 09.02.2018 00.00

Vuoden Urheiluseuran rakennusaineet - osa 1

Vuoden Urheiluseuran rakennusaineet

Tammikuussa 2018 Kaarinan Pojat valittiin Urheilugaalassa Suomen Vuoden Urheiluseuraksi 2017. Tämän vuoden palkinnon teemana oli Seuratoiminnan tulevaisuus, ja tekemällämme työllä olemme pystyneet kiitettävällä tavalla vastaamaan tulevaisuuden muutoksiin ja haasteisiin. Valinnan jälkeen olemmekin saaneet kyselyitä toiminnastamme, sen laadusta ja eri tasoista, sekä niistä perusteluista, jotka olivat valinnan takana. Näemmekin valinnan myötä mahdollisuuden esitellä toimintaamme purkamalla sitä pieniin palasiin, jotka isona kokonaisuutena johtivat valintaan Vuoden Urheiluseuraksi. Tämän myötä syntyi 10-osainen juttusarja, Vuoden Urheiluseuran rakennusaineet, joilla avataan toimintaamme ja tietämme Urheilugaalan lavalle. Valinnan tehneen Suuren raadin ajatuksia ja perusteluita emme toki tiedä, vaan tämä on meidän näkemyksemme siitä, miksi juuri me olemme Vuoden Urheiluseura.

Juttusarjan osat julkaistaan kevään aikana pääsääntöisesti viikon välein, mutta joinain viikkoina saatamme ilahduttaa lukijoitamme ja seuraajiamme kahdellakin osalla. Toivomme kirjoitusten herättävän keskustelua ja ajatuksia ja totta kai toivomme niiden myös osaltaan tekevän toimintaamme vieläkin tunnetummaksi! Palautteita ja kysymyksiä voi lähettää joko sähköpostitse osoitteeseen toimisto@kaapo.fi, tai kotisivujemme www.kaapo.fi palautelomakkeen kautta.

Osa 1 – Prosessi kohti valintaa

Tie kohti valintaa Vuoden Urheiluseuraksi on toki ollut pitkä, liki 60 vuoden mittainen, mutta varsinainen valintaprosessi alkoi KaaPon osalta lokakuun alussa 2017. Vuoden Urheiluseura -ehdokkaita saavat ehdottaa lajiliitot ja niiden aluejärjestöt, ja tänä vuonna ehdokkaita oli eri lajiliitoilta tullut noin 50. KaaPoa olivat siis ehdottaneet Suomen Palloliitto ja Palloliiton Länsi-Suomen piiri.

- Sain lokakuun ensimmäisinä päivinä puhelinsoiton Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin kehitysjohtaja Janne Koivistolta, jossa hän kertoi meidän olevan niin piirin kuin liitonkin ehdottama ehdokas Vuoden Urheiluseuraksi. Muistan edelleen tuon puhelun melko tarkkaan, sillä koin jo pelkästään sen, että lajiliittomme on asettanut meidät ehdokkaaksi, suureksi kunnianosoitukseksi tekemäämme työtä kohtaan, kertoo puhelun vastaanottanut toiminnanjohtaja Kim Ekroos.

Prosessi jatkui tuon ilmoituksen jälkeen niin, että liitto teki Olympiakomitealle hakemuksen, tarkistuttaen tiedot seuran johdolla. Hakemukset menivät raadin arvioitaviksi, ja noin kuukauden kuluttua prosessin käynnistymisestä Ekroosin puhelin soi jälleen. Tällä kertaa toisessa päässä oli Olympiakomitean seuratoiminnan asiantuntija Eija Alaja, joka kertoi KaaPon edenneen jo seitsemän parhaan joukkoon.

- Muistan tämänkin puhelun hyvin. Jos oli ensimmäinen aiheeseen liittyvä yhteydenotto nostanut tunnelmat toimistolla korkealle, oli olo tässä kohdin jo todella hieno. Totta kai nälkä kasvoi syödessä, ja paneuduimmekin huolellisesti saamaamme tehtävään, joka oli maksimissaan 12 dian mittainen seuraesittely. Asia piti pitää vielä salassa ja alkuvaiheessa siitä olivatkin tietoisina itseni lisäksi puheenjohtaja Olli Tuominen ja varapuheenjohtaja Susanna Luotonen.

Olympiakomitealle lähetetyssä esityksessä tuli tuoda esiin Seuran perustiedot (nimi, paikkakunta, jäsenmäärä, seuran budjetti, onko päätoimisia…), lyhyt kuvaus seuran toiminnasta kokonaisuudessaan, miten seuran toiminnassa on huomioitu tulevaisuuden mahdollisuudet, miten seurassa on varmistettu uuden oppiminen ja uudistumiskyky, miten seura tunnistaa nykyisten ja uusien jäsenten tarpeet, miten seurassa osallistetaan ihmisiä tuomaan esille omia ajatuksia toiminnan kehittämiseen ja konkreettinen asia, joka seurassa on muuttunut viimeisen kahden vuoden aikana.

Esityksen lähettämisestä kului muutama päivä ja 10.11. Ekroosin puhelin oli jälleen positiivisen puhelun kohteena, kun Alaja ilmoitti KaaPon päässeen finaaliin – Hartwall Arenalla järjestettävään Suomen Urheilugaalaan!

- Eihän tuotakaan puhelua nyt voi unohtaa. Olin todella iloinen jo finaalipaikasta, sillä tiesin tuossa vaiheessa saavamme rutkasti hienoa ja positiivista näkyvyyttä, ja sitä kautta ison kiitoksen kaikille KaaPolaisille työstä, jota olemme tehneet. Oli myös melkoisen mukavaa ottaa yhteyttä puheenjohtajistoon ja kertoa terveiset pääkaupungista.

Urheilugaala oli edessä tammikuussa 2018, ja sitä ennen oli vielä vuorossa 2.12. YLEn suorassa lähetyksessä tehty gaalan palkintokategorioiden ehdokkaiden julkistus, joten myös KaaPo oli mukana Pasilan studioilla Ekroosin ja puheenjohtaja Tuomisen voimin. Samalla kertaa myös KaaPolaisille selvisivät neljä muuta finalistiseuraa, jotka olivat Espoon Squash Rackets Club, O2-Jyväskylä (salibandy), Seinäjoen voimistelijat ja Vaasan Uimaseura – Vasa Simsällskap. Lähetyksessä julkistettiin myös seurojen esittelyvideot, joita oli tehty edellisellä viikolla, myös Kaarinassa. Videointisessionkin järjestämiselle pienoisia haasteita asetti edelleen se, että ehdokkuudesta ei saanut vielä julkisesti puhua.

- Esittelyvideon tekeminen ilman, että saimme kertoa sen perimmäistä syytä ja tarkoitusta oli hieman haastavaa, mutta onneksi pystyimme kertomaan, että lauantaina 2.12. kaikki selviää, Ekroos hymyilee. Olikin hienoa saada ”räjäyttää pankki”, kun asian sai YLEn lähetyksen jälkeen julkistaa myös omissa kanavissamme.

Jo ehdokkuus huomioitiin laajalti ja seura sai hienosti näkyvyyttä. Positiivinen ”pöhinä” seuran ja ehdokkuuden ympärillä jatkui hienosti tammikuuhun saakka, jolloin alkoivat viimeiset valmistelut gaalailtaa varten. Seura sai juhlaan kaksi illalliskorttia sekä 50 katsomolippua, ja katsomossa olikin lähes nelikymmenpäinen kannatusjoukko gaalaan osallistuneiden Tuomisen ja Ekroosin tukena. Tuo joukko näkyi ja kuului, ja kun h-hetki viimein koitti, oli Kaarinan ylpeyden katsomonosa hetken aikaa totaalisen sekaisin onnesta. Iloisia ja onnellisia olivat totta kai myös Uno-pokaalin noutaneet Tuominen ja Ekroos, jotka pääsivät lavalle pokkaamaan tuon himoitun palkinnon. Hienona kuriositeettina nostettakoon esiin myös kaksikon matkalle pöydästä lavalle osunut KaaPon kannatusviiri, jota heilutteli yksi Suomen kaikkien aikojen koripalloilijoista, Teemu Rannikko.

Lavalla puheenjohtaja Tuominen piti laajalti kiitosta saaneen, upean puheen, jonka jälkeen kaksikko jatkoi kuvausten ja haastattelujen jälkeen omiensa luo katsomoon, jossa Uno pääsi kiertämään onnellisten KaaPolaisten joukossa.

Urheilugaalan jälkeen seuran väki matkasi bussilla Kaarinaan, ja seuraavana päivänä alkoikin KaaPon historiassa ennennäkemätön mediarummutus.

- Olemme todella ylpeitä ja iloisia saamastamme tunnustuksesta. Vilpittömät kiitokset ympäri Suomen, yli laji- ja seurarajojen ovat lämmittäneet mieltä todella paljon. Myös ansaittu mediahuomio on ollut hienoa, sillä olemme sen avulla saaneet yhä enemmän kerrottua laadukkaasta toiminnastamme ja sen takana olevista hienoista ihmisistä.

Valinta toi Uno-pokaalin, huomion ja näkyvyyden lisäksi myös taloudellista hyvää, sillä Urheilugaalan yhteistyökumppani Alko luovutti voittajalle myös 10 000 euron stipendin.

- Keskustelemme seuran johdon kesken palkintorahan käyttökohteista tarkemmin vasta helmikuun aikana, sillä emme olleet sitä toki budjetoineet etukäteen. Osa summasta menee joka tapauksessa Nauti Pelistä-tukipooliin ja osan tulemme käyttämään kohteisiin, jotka edesauttavat seuran toiminnan kehittämistä pitkässä juoksussa. Näin osaltaan varmistamme sen, että valinta hyödyttää seuraa myös tulevaisuudessa, vaikka tokihan meidän tulee muutenkin ottaa siitä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista nyt kaikki irti, jotta toimintamme on jatkossa vielä laadukkaampaa. Palkinto on hieno, paras mahdollinen alku juhlavuodellemme ja olemme kaikki todella innoissamme sen tarjoamista mahdollisuuksista. Valinta antaa varmasti meille kaikille myös lisää virtaa jatkaa työtä seuran kehittämisen eteen, joka ei lopu koskaan – urheiluseurahan ei ole koskaan valmis, Ekroos päättää.

Tammikuun 18. päivänä vuonna 2018 päättyi siis toisaalta lyhyt, noin kolmen kuukauden mittainen, ja toisaalta taas lähes 60 vuoden mittain prosessi, joka päättyi KaaPon valintaan Vuoden Urheiluseuraksi 2017. Samalla alkoi seuraava ajanjakso, jolloin KaaPon tulee myös kantaa vastuunsa Vuoden Urheiluseurana, ja kehittää toimintaansa taas seuraavalla tasolle.

Sarjan seuraava osa, Pelaajakehitys ja valmennuksen taso ilmestyy ensi viikolla!

Seuran uusimmat

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6