25
HUH
19.15
Miehet Edustus, Kolmonen

TPK - KaaPo   0 - 1

Yläkenttä, Turku

KaaPo haki pisteet Yläkentältä

KaaPo kävi aurinkoisen perjantai-illan kunniaksi ryöstämässä täyden pistepotin TPK:n kotiluolasta Turun Urheilupuiston Yläkentältä. Pisteet lähtivät kaarinalaisten matkaan Jussi Luotosen ensimmäisen jakson osumalla.

KaaPolle perinteisesti hankala TPK oli tällä kertaa ottavampana osapuolena, sillä keltapaidat hallitsivat selvästi kenttätapahtumia ja loivat myös tukun erinomaisia maalipaikkoja. Turkulaisille kaikki kaikessa olikin erinomaisen ottelun pelannut maalivahti ja joukkueen kippari Stefan Wahlsten, joka antoi joukkueelleen mahdollisuuden saada ottelusta jotain irti. Pekkaa pahemmaksi ei tosin jäänyt toisessa päässä maalia vartioinut Jesse Peltonen, joka selvisi vähemmillä töillä, mutta venyi varmasti pallon tielle aina kun siihen oli tarvetta. Erityisesti toisella jaksolla runsaan tunnin kohdalla Jyri Sundinin pilkun kohdalta lähteneen puskun pysäyttäminen oli todellinen gamesaver.

Runsaista paikoistaan huolimatta KaaPo ei siis saanut pallon kuin kerran ohi Wahlstenin. Ensimmäisellä jaksolla tämän näppien pitävyyttä testasivat hienon ottelun pelanneen Lassi Lahden syötöstä läpiajoon murtautunut Tempo Hopsu, sekä komean volleyn sivurajan tuntumasta kohti maalia jysäyttänyt Jesse Saarinen. Hopsun veto kilpistyi Wahlsteniin ja Saarisen veto ylärimaan.

Isännilläkin oli paikkansa, niistä parhaimpana Miikka Kohosen veto matalasta keskityksestä noin puolen tunnin kohdalla. Vedon eteen ehti hyvin laidallaan raatanut Hans Honkasalo, joka näin esti maalin synnyn.

Pian tämän jälkeen nähtiinkin sitten illan ainoa täysosuma. KaaPon kulman jälkitilanteesta pallo pelattiin takaisin turkulaisten maalille, jossa siihen ensimmäisenä päineen ehätti KaaPo-kippari Mikko Päiväläinen. Tämän pusku tavoitti maalin eteen unohdetun Jussi Luotosen, joka jatkoi pallon Wahlstenin käsien kautta maaliin. Luotosella oli muutamaa minuuttia myöhemmin tilaisuus iskeä illan toinen maalinsa, mutta Wahlsten ehätti tämän läpiajon päätteeksi lähteneen vedon tielle. Vielä ennen taukoa Honkasalokin pääsi testaamaan turkulaisveskaria, joka kuitenkin pysäytti "Hanskan" kuudentoista alueelta lähteneen laukauksen.

Toisen jakson ensimmäinen vaarallinen tekopaikka osui tunnin kohdalla isännille, mutta tämän Jesse Peltonen siis hoiteli tyylikkäästi. Pian tämän jälkeen KaaPo puski paineen tiukasti turkulaispäätyyn ja loi tukun maalipaikkoja, mutta ilman tulosta. Useimmin Wahlstenia hätyytteli vaihdosta sisään kirmannut Joakim Ahlgren, mutta tämän kaksi läpiajoa päätyivät Wahlstenin torjuntaan, kuten myös Lahden laukaus 10 metristä. Ylärima puolestaan pysäytti mallikkaasti Kolmosessa debytoineen, kivitalon kokoisen Ilmari Heinosen puskun.

Kun Kaarinan ylpeys ei onnistunut "tappamaan" peliä, pääsivät isännät lopussa luomaan painetta myös keltapaitojen päätyyn, mutta vaarallisille maalipaikoille nämä eivät enää päässeet. Näin legendaarisen Jouni Hyytiän ottelun viimeiset pillinvihellykset tiesivät KaaPolle kauden avausvoittoa.

Seuraavan kerran KaaPo on tulessa lauantaina 3.5., kun Keskurin KHT:lle vieraaksi saapuu Lieto. Ottelu alkaa kello 16.15.

25.4.2014 TPK - KaaPo 0-1 (0-1)

Maali:
32´ Jussi Luotonen (Mikko Päiväläinen) 0-1

KaaPo:n kokoonpano:
Peltonen-Päiväläinen M. (C, v)-Heinonen-Laaksonen-Tuominen
Saarinen (46´ Mäkinen)-Rihko-Lahti-Hopsu-Honkasalo (88´ Nyholm)-Luotonen J. (59´ Ahlgren)

Ottelupöytäkirja

Tilastot
TPK

0 - 1

(0-1)
32'MaaliLuotonen Jussi
32'MaalisyöttöPäiväläinen Mikko
46'Vaihto ulosSaarinen Jesse
46'Vaihto sisäänMäkinen Niko
59'Vaihto ulosLuotonen Jussi
59'Vaihto sisäänAhlgren Joakim
60'VaroitusPäiväläinen Mikko
88'Vaihto ulosHonkasalo Hans
88'Vaihto sisäänNyholm Sami

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6