29
ELO
18.30
Miehet Edustus, Kolmonen

KaaPo - VG-62  9 - 0

Kaarinan Keskuskenttä

KaaPo järjesti murskajaiset Keskurin illassa

KaaPolle hieman hankalaksi ennakoitu ottelu Naantalin VG-62:ta vastaan osoittautui lopulta kaikeksi muuksi, sillä keltapaidat järjestivät Keskurin syksyisessä illassa hienon ilotulituksen, jonka päätyttyä tulostaululla seisoivat lukemat 9-0.

Ottelu oli kotijoukkueen näpeissä alusta lähtien, vaikka vieraillakin oli ensimmäisen jakson alkupuolella muutama maalipaikka. Isännät menivät kuitenkin johtoon jo 6 minuutin pelin jälkeen, kun Kalle Luotonen pääsi Niko Mäkisen syötöstä iskemään pallon VG-maalin takakulmaan.
Paikka illan toiseen avautui jo seuraavalla minuutilla, tällä kertaa edellisessä syöttäjänä toimineelle Mäkiselle. Tämän kanssa nokikkain joutunut naantalilais-kassari Mikael Mattson ehti kuitenkin pallon tielle, joten seuraavaa täysosumaa jouduttiin odottamaan vielä kymmenisen minuuttia.

Vajaa vartti oli siis pelattu, kun vieraiden verkko pölisi toistamiseen. Kalle Luotosen kulma vasemmalta jatkoi puolustuksen kautta matkaansa verkon perukoille, joten illan toinen merkittiin omaksi maaliksi.

Kymmenen minuuttia edellisestä ja oli illan kolmannen vuoro. Olli Rihko pelasi Mikael Sibakovin kanssa nätisti yhteen, pääsi keskeltä läpi ja nosti pallon tyylikkäästi yli Mattsonin.

Seuraavan kymmenminuuttisen ajan vieraiden maalilla olikin melkoinen hulina, sillä keltapaidat takoivat nahkakuulaa tylysti kerta toisensa jälkeen VG:n reppuun. Ensin osui Janne Tuominen boksin sisältä takakulkmaan suuntautuneella vedollaan, seuraavaksi Tuomisen maaliin syötön tarjoillut Henri Haapaniemi, joka iski pallon Jussi Luotosen keskityksestä käytännössä tyhjiin ja viimeiseksi Jesse Saarinen, jonka läpiajon päätteeksi syntyneeseen täysosumaan syötön tarjoili Kalle Luotonen.

Ensimmäisen jakson tehot eivät toki päättyneet tähän, sillä Kalle Luotonen iski "Oka" Rihkon syötöstä pallon noin 25 metristä komeasti puiden väliin.

Toiselle jaksolle ei juurikaan pelattavaa jäänyt, mutta keltapaidat eivät selvästikään olleet vielä kylläisiä. Toinen jakso kun oli vanhentunut vain 5 minuuttia illan kahdeksannen syntyessä. Tekijänä oli tällä kertaa Jussi Luotonen ja syötön tarjoili varsin tehokkaan iltapuhteen suorittanut velipoikansa Kalle.

Maalin jälkeen jakso oli enemmän tai vähemmän pelailua, mutta lopulta illan yhdeksäskin häkki nähtiin, tälläkin kertaa naantalilaisten suosiollisella avustuksella. Vaihdosta sisään rynninyt Jussi "Ikoni" Kosonen lähetti 88. minuuttilla vieraiden maalille matalan keskityksen, jonka naantalilaispakki epäonnekseen liukui omaan rysään.

Loppulukemiksi piirtyivät siis murskaavat 9-0 lukemat, jotka pitivät KaaPon tiukasti kiinni sarjan piikkipaikassa.

Seuraava koitos keltapaidoilla on edessään lauantaina 4.9. kun joukkue kohtaa Kemiössä FC Bodan. Ottelu alkaa Björkbodassa klo 15.00.

29.8.2014 KaaPo - VG-62 9-0 (7-0)

Maalit:
  6´ Kalle Luotonen (Niko Mäkinen) 1-0
14´ Oma maali 2-0
24´ Olli Rihko (Mikael Sibakov) 3-0
30´ Janne Tuominen (Henri Haapaniemi) 4-0
32´ Haapaniemi (Jussi Luotonen) 5-0
36´ Jesse Saarinen (Luotonen K.) 6-0
42´ Luotonen K. (Rihko) 7-0
50´ Luotonen J. (Luotonen K.) 8-0
88´ Oma maali 9-0

KaaPo:n kokoonpano:
Peltonen-Haapaniemi-Tuomi (62´ Honkasalo)-Laaksonen-Tuominen (46´ Hietarinta)
Rihko (C)-Saarinen-Luotonen K. (76´ Virtanen)-Mäkinen (68´ Kosonen)-Sibakov-Luotonen J. (68´ Lahti)

Yleisö: 107

Ottelupöytäkirja

Tilastot

9 - 0

VG-62
(7-0)
6'MaaliLuotonen Kalle
6'MaalisyöttöMäkinen Niko
14'Maalimaali Oma
24'MaaliRihko Olli
24'MaalisyöttöSibakov Mikael
30'MaaliTuominen Janne
30'MaalisyöttöHaapaniemi Henri
32'MaaliHaapaniemi Henri
32'MaalisyöttöLuotonen Jussi
36'MaaliSaarinen Jesse
36'MaalisyöttöLuotonen Kalle
42'MaaliLuotonen Kalle
42'MaalisyöttöRihko Olli
46'Vaihto ulosTuominen Janne
46'Vaihto sisäänHietarinta Jaakko
50'MaaliLuotonen Jussi
50'MaalisyöttöLuotonen Kalle
62'Vaihto ulosTuomi Markus
62'Vaihto sisäänHonkasalo Hans
68'Vaihto ulosMäkinen Niko
68'Vaihto ulosLuotonen Jussi
68'Vaihto sisäänLahti Lassi
68'Vaihto sisäänKosonen Jussi
76'Vaihto ulosLuotonen Kalle
76'Vaihto sisäänVirtanen Santeri
88'Maalimaali Oma

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6