Vuoden Urheiluseuran rakennusaineet - osa 2
Julkaistu: 18.02.2018 00.00

Vuoden Urheiluseuran rakennusaineet - osa 2

Vuoden Urheiluseuran rakennusaineet

Tammikuussa 2018 Kaarinan Pojat valittiin Urheilugaalassa Suomen Vuoden Urheiluseuraksi 2017. Tämän vuoden palkinnon teemana oli Seuratoiminnan tulevaisuus, ja tekemällämme työllä olemme pystyneet kiitettävällä tavalla vastaamaan tulevaisuuden muutoksiin ja haasteisiin. Valinnan jälkeen olemmekin saaneet kyselyitä toiminnastamme, sen laadusta ja eri tasoista, sekä niistä perusteluista, jotka olivat valinnan takana. Näemmekin valinnan myötä mahdollisuuden esitellä toimintaamme purkamalla sitä pieniin palasiin, jotka isona kokonaisuutena johtivat valintaan Vuoden Urheiluseuraksi. Tämän myötä syntyi 10-osainen juttusarja, Vuoden Urheiluseuran rakennusaineet, joilla avataan toimintaamme ja tietämme Urheilugaalan lavalle. Valinnan tehneen Suuren raadin ajatuksia ja perusteluita emme toki tiedä, vaan tämä on meidän näkemyksemme siitä, miksi juuri me olemme Vuoden Urheiluseura.

Juttusarjan osat julkaistaan kevään aikana pääsääntöisesti viikon välein, mutta joinain viikkoina saatamme ilahduttaa lukijoitamme ja seuraajiamme kahdellakin osalla. Toivomme kirjoitusten herättävän keskustelua ja ajatuksia ja totta kai toivomme niiden myös osaltaan tekevän toimintaamme vieläkin tunnetummaksi! Palautteita ja kysymyksiä voi lähettää joko sähköpostitse osoitteeseen toimisto@kaapo.fi, tai kotisivujemme www.kaapo.fi palautelomakkeen kautta.

Osa 2 - Pelaajakehitys ja valmennuksen taso

Kaarinan Poikien kunnianhimoisena tavoitteena on olla vuonna 2020 Suomen huipputason kasvattajaseura Suomen parhaalla osaamisella. Seura onkin selkeästi profiloitunut kilpatason kasvattajaseuraksi, jonka tavoitteena on tarjota laadukasta toimintaa ikään ja tavoitteisiin katsomatta, ja yhdessä Kaarinan Nappuloiden kanssa tässä aidosti onnistuukin – toimintaa löytyy lähes vauvasta vaariin ja muoriin!

Seura pyrkii luomaan kaikille tasapuoliset mahdollisuudet harrastaa lajia tasoaan vastaavassa ryhmässä, ja mahdollistaakin yhteistyössä KaaNan kanssa niin kilpa- kuin harrastetason toiminnan niin lapsille kuin aikuisillekin!

- Olemme ylpeitä hyvästä kokonaisuudesta, jonka yhdessä KaaNan kanssa tarjoamme. Toiminta käynnistyy seuroissa yhteisellä, 4 – 5 -vuotiaille suunnatussa Futiseskarissa, jonka jälkeen kuvaan astuvat KaaNan kyläjoukkueet ja seurojen yhteiset taitokoulut. Siitä polku jatkuu niin kilpa- kuin harrasteryhmienkin osalta eteenpäin poikien puolella, ja tytöissäkin olemme onnistuneet sinnikkäällä työllä saamaan putken elpymään. Kilpaputken päässä ovat miesten ja naisten edustusjoukkueet, ja harrasteputken päässä puolestaan aikuisten harrastejoukkueet ja seniorien kävelyfutisryhmä, kertaa seuran toiminnanjohtaja Kim Ekroos seuran joukkuerakennetta.

Kun tavoitteet ovat kovat, tulee panostuksen kilpapuolella olla hyvää tasoa. Seuran tärkein urheilullinen tavoite on kasvattaa pelaajia ja valmentajia paitsi seuran omiin edustusjoukkueisiin myös kansalliselle ja kansainväliselle huipulle, ja jo nyt seura on saanut työstään hyviä tuloksia. Vaikkei Naisten Liigassa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan pelaakaan yhtään KaaPo-kasvattia tai KaaPo-taustaista pelaajaa, Veikkausliigassa heitä pelaa tulevalla kaudella seitsemän kappaletta; Niklas Blomqvist, Miro Tenho ja Joakim Latonen Turun Palloseurassa, Elias Mastokangas, Arttu Hoskonen ja Joona Järvistö FC Interissä ja alkuvuodesta A-maajoukkueessakin debytoinut Kalle Taimi FC Lahdessa. Taimen lisäksi sinivalkoista edustusasua ovat viime kauden aikana kantaneet myös naisten A-maajoukkueen runkopelaajiin kuuluva Juliette Kemppi, U17-maajoukkueessa vahvoja otteita esittänyt Mastokangas, sekä U16-tytöissä syksyllä debytoineet Suvihelmi Oksanen ja Ellen Strömborg.

- Olemme ylpeitä, että olemme onnistuneet auttamaan näitä pelaajia eteenpäin urallaan. Emme toki yritä ”omia” heitä, sillä osa on ollut seurassa vain lyhyen aikaa, mutta uskomme että olemme osaltamme olleet auttamassa kaikkia, vaikka nämä olisivatkin isomman osan urastaan pelanneet muualla. Pelaajat itse kuitenkin tekevät sen työn, ja meidän seurojen tehtävä, logosta riippumatta, on tarjota heille mahdollisuudet kehittyä ja edetä kohti tavoitteitaan. Pelaajakehitys on meidän kaikkien yhteinen asia, enkä näe, että seurojen tulisi olla toisilleen mustasukkaisia tai kateellisia – kuten sanoin, kaikkien tekemä työ on varmasti ollut arvokasta pelaajan tiellä kohti huippua, Ekroos jatkaa.

Pelaajat etenevät KaaPo pelaajaputkesta eteenpäin, mutta seuran strategian mukaisesti myös seuran edustusjoukkueiden tulee pohjautua rungoltaan omaan pelaajatuotantoon ja -kehitykseen. Tämä tavoite toteutuukin tällä hetkellä vähintäänkin kohtuullisesti –ja lisää on varmasti tulossa, sillä KaaPon juniorijoukkueet ovat menestyneet viime vuosien aikana todella hyvin. Kausi 2017 nimettiinkin ”Nousun vuodeksi”, sillä miesten ja naisten edustusjoukkueiden lisäksi P17/B-pojat nousivat Ykköseen, P20/A-pojat sijoittuivat SM-sarjassa hienosti kuudenneksi, ja kansallisestikin kovatasoinen C15-tyttöjen joukkue muodostaa tällä hetkellä rungon TPS/KaaPo YJ -nimellä T18 SM-karsintaa pelaavaan joukkueeseen. Sarjamenestyksen lisäksi miehet saavuttivat historiansa toisen Suomen Regions´ Cupin voiton, lunastaen samalla paikan kaudella 2018 alkavaan UEFA Regions´ Cupiin. Junioreissa maajoukkue-edustusten lisäksi KaaPolaisia esiintyi niin Huuhkaja- kuin Helmarijoukkueissa kuin aluejoukkueissakin, ja myös nuorempien juniorien sarjamenestys oli lupaavaa.

Menestys kentällä ei olisi kuitenkaan mahdollista ilman kovaa osaamista – osaavia, sitoutuneita ja päteviä valmentajia, jotka antavat valtavan panoksen pelaajakehitykseen niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Seuralla on tällä hetkellä lähes 60 valmentajaa, jotka kaikki ovat joko koulutusputkessa tai jo kouluttautuneet. Vähintään B-tason valmentajia seurassa onkin lähes 15! Joukkueiden valmennuksen lisäksi seuralla on oma maalivahtitalli, sekä fyysisestä valmennuksesta vastaava ammattilainen. Yksilövalmennukseen on muutenkin pyritty panostamaan, vaikka juuri tällä hetkellä aiempien vuosien kaltaiseen panostukseen seuralla ei olekaan mahdollisuuksia.

- Meillä oli valmennuksessamme kolmen vuoden ajan yhdessä muiden seurojen, pääasiassa Turun Nappulaliigan, kanssa mukana espanjalaisyritys Soccer Service Barcelonan ammattivalmentaja Albert Soler, jonka panos seuran valmennuksen, valmentajien ja pelaajien kehittämisessä oli todella merkittävä. Albert jätti seuraan lähtemättömän jäljen; valmentajien, joukkueiden ja koko seuran yhteistyö ja yhteishenki parantuivat merkittävästi ja hänen tekemällään työllä on varmasti ollut todella suuri vaikutus pelaajiemme kehitykseen. Ja kuten sanoin, saamme onneksemme nauttia hänen työnsä tuloksista myös jatkossa. Totta kai ihannetilanne olisi ollut se, että olisimme kyenneet jatkamaan hyvää yhteistyötä, mutta seurasta riippumattomista syistä se ei samalla kaavalla ollut enää mahdollista. Onneksi Ekkono-metodin omaksuneet, korkeasti kouluttautuneet valmentajamme, kuten Pasi Blomqvist ja Toni Ekroos jatkavat Albertin työtä ja jatkavat valmennuslinjan ja valmennuksen kehittämistä.

Pelkkiä onnistumisia ei toki KaaPonkaan taival ole ollut. Monen tekijän summana seurasta on myös lähtenyt pelaajia, jotka eivät ole löytäneet KaaPon toiminnasta itselleen parhaiten sopivaa tapaa olla mukana. Toisaalta myös seuran tiukka linja on vienyt jopa kokonaisen joukkueen pois seurasta, mutta KaaPon johto on analysoinut myös jokaisen pettymyksen ja epäonnistumisen, ja pyrkinyt omien resurssiensa mukaan reagoimaan parhaalla mahdollisella tavalla.

- Tällaiset koko joukkueen siirtymiset ovat valitettavia, mutta toisaalta näemme ratkaisumme olleen oikean. Seuran johto on yhdessä seuraväen kanssa suunnitellut ja kehittänyt toimintaa, strategiaa ja arvoja, ja seurassa toimivien tulee sitoutua seuran linjaan. Olemme väärällä tiellä, jos seuran sisään alkaa syntyä pieniä seuroja, jotka toimivat omin päin vastoin seuran linjaa ja arvoja. Jos luovumme niistä, ei meillä ole enää mitään. Toisaalta myönnän suoraan, että olemme tehneet matkan varrella myös virheitä, emmekä ole aina pystyneet reagoimaan riittävällä tavalla ja nopeudella. Toisaalta – kukapa ei virheitä tekisi? Tärkeintä onkin se, miten niihin reagoidaan. Olemme aina analysoineet syitä epäonnistumisten takana ja pyrkineet toimintaamme niiden analyysien pohjalta kehittämään edelleen. Ja hyvin olemme siinä työssä mielestäni onnistuneet; pelaajakehityksemme tulokset kehittyvät koko ajan parempaan suuntaan ja valmentajaryhmämme osaaminen ammattitaito kehittyy jatkuvasti. Valmentajamme kestävät vertailun suurempiinkin seuroihin ja olemmekin tähän joukkoon enemmän kuin tyytyväisiä. Ja tämä ei ole pelkästään meidän mielipiteemme, vaan seuran valmennuksen tasoa arvostetaan myös laajemmalti. Olemmekin ylpeitä, että pystymme tarjoamaan heille puitteet, jossa he haluavat toimia ja johon he ovat valmiita sitoutumaan, Ekroos päättää.

KaaPo tekee vahvaa, merkityksellistä ja tuloksekasta työtä pelaajien kehittymisen eteen – ovat tavoitteet sitten hyvässä harrastuksessa, KaaPon edustusjoukkueessa tai ammattilaisuudessa. Seura on panostanut pelaajiensa ja valmentajiensa kehittymiseen ja kehittämiseen, ja tekee tätä työtä jatkossakin. Helpolla tähän pisteeseen ei ole päästy, mutta lieneekin selvää, että matkan varrelle pitää tulla myös kuoppia ja pysähdyksiä, jotka auttavat kehittämään toimintaa yhä paremmaksi. Oppi on välillä kovaa, mutta niin ovat palkinnotkin upeita.

Kunnon KaaPolainen taitaa – käyttää keskustaa ja laitaa. KaaPolaisuus on kaarinalaisuutta!

Sarjan seuraava osa, Osaamisen kehittäminen ilmestyy ensi viikolla!

Seuran uusimmat

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6