Julkaistu: 16.01.2014 00.00

Kaarinan Pojat ry:n jäsenedut

Liity jäseneksi nyt!

Jäsenyys ja jäsenet ovat oleellinen osa kaikkien seurojen ja yhdistysten toimintaa. Kaarinan Pojat ry:n jäsenet koostuvat pääosin joukkueiden pelaajista sekä toimihenkilöistä. Tällä hetkellä meillä on yli 600 jäsentä ja tuota määrää pyrimme kauden 2015 aikana voimakkaasti nostamaan.

Jäsenmäärämme on siis jo nyt hyvällä mallilla, mutta edelleen kaipaamme seuramme taakse yhä suurempaa määrää KaaPo:n ystäviä, joten tartu tilaisuuteen ja liity Kaarinan Pojat ry:n jäseneksi!

Vuonna 2015 jäsenyydelle  tuodaan aiempien vuosien tavoin lisäarvoa jäsenkortin muodossa, jolla saa hienoja tarjouksia ja etuja sekä seuran jäsenetukumppaneilta, että myös seuralta itseltään. Jäsenet saavat siis etuja KaaPo:n yhteistyökumppaneilta ja säästävät näin selvää rahaa. Käyttämällä KaaPo:n yhteistyöyrityksiä jäsen voi myös kerryttää seuralle bonusta ja olla näin seuran taloudellisena tukijana.

Nyt sinullakin on siis helppo tapa osallistua kaarinalaisen jalkapallon kehittämiseen ja olla yksi osa sen toimintaa! Liity jäseneksi tästä, niin pääset nauttimaan jäsenyyden mukanaan tuomista eduista!

Jäsenmaksu 2015 20 €, ainaisjäsenmaksu 200 €.

KaaPo:n jäsenedut 2015

Krossin Katsastus Oy
Krossin Katsastus tarjoaa KaaPon jäsenille erinomaiset edut: vanhojen bensiinikäyttöisten henkilöautojen katsastus 39 euroa ja uudenpien, vuoden 2001 jälkeen käyttöön otettujen bensiinikäyttöisten sekä dieselkäyttöisten henkilöautojen katsastus päästömittauksineen vain 49 euroa! Edut ovat voimassa vuoden 2015 loppuun ja ne saa käyttöönsä näyttämällä KaaPon jäsenkorttia. Krossin Katsastus sijaitsee osoitteessa Mallimestarinkatu 6, 20780 Kaarina.

Pukkila Oy Ab
Pukkila tarjoaa KaaPo:n jäsenille 15 % alennuksen Pukkilan tehtaanmyymälästä tehdyistä ostoista. Alennuksen saa näyttämällä jäsenkorttia. Tehtaanmyymälä sijaitsee osoitteessa Pitkämäenkatu 9, 20250 Turku.

Respecta Oy
Respecta tarjoaa KaaPo:n jäsenille 15 % alennuksen Turun apuvälineklinikalta tehdyistä ostoista, jonka lisäksi jäsenten tekemät ostot kerryttävät seuralle vuoden lopussa maksettavaa bonusta. Näin jäsenet pääsevät nauttimaan jäseneduista itse sekä auttamaan ostoillaan myös seuraa! Alennuksen saa näyttämällä jäsenkorttia. Respectan apuvälineklinikka sijaitsee NEO-talossa osoitteessa Joukahaisenkatu 6, 20520 Turku. 

Nummen Pyörä Oy
Nummen Pyörä 
tarjoaa KaaPo:n jäsenille 10 % alennuksen normaalihintaisista varaosista ja tarvikkeista. Alennuksen saa näyttämällä jäsenkorttia. Nummen Pyörän toimipisteet sijatsevat osoitteissa Hämeentie 44, 20540 Turku ja Ulpukkasuontie 5, 20250 Turku.

Pizzaline Kaarina
Pizzaline Kaarina tarjoaa KaaPo:n jäsenille pizzat ja pastat lounashintaan! Edun saa näyttämällä jäsenkorttia. Pizza Line Kaarina sijatsee osoitteessa Aittakatu 1, 20780 Kaarina

Hieroja / urheiluhieroja Jari Vellamo
Hieroja / urheiluhieroja Jari Vellamo
 tarjoaa KaaPo:n jäsenille 60 minuutin hieronnan hintaan 35 euroa! Vellamon toimipiste löytyy Kaarinan keskustasta osoitteesta Kiesikatu 8, 20780 Kaarina.

Aktia Arena
Aktia Arena tarjoaa KaaPo:n jäsenille opiskelijahintaiset peli- tai kuntosalivuorot! Edut saa näyttämällä jäsenkorttia. Aktia Arena sijaitsee osoitteessa Erotuomarinkatu 2, 20780 Kaarina.

Kaarinan Pojat ry
KaaPo tarjoaa jäsenilleen myös omia etuisuuksia. Jäsenkortilla saat 10 % alennuksen seuran kannatustuotteista sekä jäsenhintaisen sisäänpääsyn edustusjoukkueen kotiotteluihin! Tarjoamme myös alle 1-vuotiaiden ainaisjäsenyyden 60 eurolla, johon sisältyy KaaPo:n vauva-t-paita!

Muut yhteistyökumppaniemme tarjoamat edut:

Aktia Pankki Oyj
Aktia tarjoaa kaikille KaaPolaisille rahoitusneuvontaa, sekä etuja joukkueille alla mainitulla tavalla:

  • Kauppaan johtanut myyntitoimeksianto Aktia Kiinteistövälitykselle á 150 €
  • Laina (asuntolaina, kulutusluotto, yritysluotto, joka on yli 50 000 €) á 100 €
  • Säästövakuutus 50 €
  • Rahastosijoitus, merkintäpalkkio kokonaisuudessaan 

Oriflame / T:mi Sari Rosengren
Oriflame / T:mi Sari Rosengren  tarjoaa joukkueelle ja seuralle bonuksen kaikista hänen kauttaan tehdyistä tilauksista!

Stadium Oy
Stadium tarjoaa joukkueelle ja seuralle vuosittain maksettavan bonuksen kaikista ostoista, jotka on tehty Tue Seuraasi-järjestelmän kautta. Lisätietoja löydät täältä! Bonukset kertyvät kaikista Suomen Stadium-myymälöistä tehdyistä ostoista!

TOK-Bonus
Osana SWU-yhteistyötä KaaPo:n pelaajien vanhemmat voivat rekisteröidä Bonus-korttinsa järjestelmään ja TOK maksaa seuralle vuosittain junioripelaajien perheiden kuukausittain kerryttämästä Bonuksesta 5 %:n lisäbonuksen. TOK:n seuralle maksama bonus EI vähennä perheelle kertyvää bonusta.

Rekisteröityä voi osoitteessa https://tokseurabonus.fi/tok_seurabonus_ilmoittaudu.  Osoitteessa voi rekisteröityä, jos ei ole aikaisemmin rekisteröitynyt TAI jos on esim. rekisteröitynyt Kaarinan Nappuloiden tai muun seuran nimellä, voi vaihtaa seuran KaaPo:ksi.

Seuran uusimmat

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6