Lippulaiva asetti kurssin kohti kautta 2015
Julkaistu: 31.10.2014 00.00

Lippulaiva asetti kurssin kohti kautta 2015

Kakkoseen palannut KaaPon lippulaiva aloitti kauden 2015 virallisesti tiistaina 28.10. järjestetyllä avauspalaverilla, jossa valmennus kertoi joukkueen harjoittelusta, pelitavasta ja muista urheilullista tavoitteista. Tilaisuudessa myös esiteltiin edustusjoukkueen taustaryhmä ja kerrottiin seuran virallinen tavoite tulevalle sesongille. Mukana oli muutamaa poissaolijaa lukuun ottamatta viime kauden runko ryyditettynä muutamalla uudella, joukkueeseen tutustumaan tulleella pelaajalla.

- Jo perinteeksi muodostunut avausinfo oli hyvä ja tarpeellinen tilaisuus, jossa pääsemme kertomaan aina yhdellä kertaa mahdollisimman suurelle pelaajajoukolle, millaisilla askelmerkeillä tulevaan kauteen lähdetään. Valmennus kertasi vähintäänkin tyhjentävästi ensi kauden harjoittelun sekä myös ylimenokauden omatoimisen ohjelman, kertoo seuran edustajan tilaisuudessa mukana ollut toiminnanjohtaja Kim Ekroos.

Tilaisuudessa oli myös paikalla edustusjoukkueen taustaryhmä, jossa nähdään muutaman vuoden jälkeen myös eräs tavallaan uusi kasvo. Valmennuksesta vastaavat edelleen hyvää työtä tehneet Timo Jalo ja Mikko Siren. Maalivahtivalmennuksesta vastaa totutusti "Vellu" Vuorio. Huoltajana jatkaa Jukka Heikkonen ja joukkueenjohtajana Seppo Piiparinen. Niin sanotusti uutena kasvona ryhmään tulee mukaan nappulakengät naulaan lyönyt Jussi Heikkonen.

- Jukka ja Seppo ovat jo ennen neljä kautta kestänyttä edustusjoukkue-pestiään tehneet pitkän päivätyön juniorijoukkueiden taustoilla ja halusivat nyt ottaa hieman aiempaa pienemmän roolin. Ja tämä heille täydestä ansiosta myös suotakoon. Hienoa, että miehet eivät kuitenkaan häviä kuvioista kokonaan ja yhtä hienoa on, että saimme Jussin mukaan vahvistamaan taustaryhmän kokoonpanoa.

Taustaryhmän pysyessä ennallaan katseet kääntyvätkin itse joukkueeseen, jonka kokoaminen on aloitettu.

- Valmennus on kartoittanut viime kauden joukkueen sekä myös uusi potentiaalisia pelaajia. Infotilaisuudessa kerrottiin kaikille yhteneväiset sopimusehdot, joilla emme ikävä kyllä pysty kilpailemaan suurempien ja jo paikkansa vakiinnuttaneiden seurojen kanssa. Me kuitenkin pidämme minkä lupaamme ja pyrimme tarjoamaan paketin, jolla pelaajasta pidetään niin hyvää huolta, kuin se resursseillamme on mahdollista. Tämän lisäksi Kaarinassahan on erinomaiset olosuhteet, joten kyllä täällä on pelaajan joka tapauksessa hyvä olla. Keskustelut sopimuksista on jo aloitettu ja marraskuun alussa nimiä on tarkoitus saada paperille saakka ja olen vakuuttunut, että kykenemme tälläkin kaudella kokoamaan iskukykyisen ryhmän.

Totuttuun tapaan seuran johto antaa joukkueen valmentajille ja pelaajille vapauden päättää joukkueen sisäisistä tavoitteista, mutta tilaisuuteen Ekroos toi terveisinä seuran asettamat viralliset tavoitteet.

- Haaste tulee olemaan ehdottomasti kova, mutta tavoitteenamme on aivan yhtä ehdottomasti uudistaa sarjapaikkamme Kakkosessa myös kaudelle 2016. Tämän lisäksi haluamme kentälle joukkueen, jolla on KaaPolainen ilme, tarkoittaen pelin ja vastustajan, ottelutapahtuman, oman joukkueen ja oman tekemisen kunniottamista. Tällainen ilme oli kauden 2014 joukkueella ja menestys oli sen mukaista, Ekroos päättää.

Joukkue lähtee nyt harjoittelemaan Mikko Sirenin tekemän omatoimisen ohjelman mukaisesti ja kokoontuu seuraavan kerran yhteen marraskuun loppupuolella fyysisten testausten merkeissä. Pelaajasopimuksista uutisoidaan tasaisin väliajoin kun nimiä saadaan papereihin, joten ole mukana KaaPon matkassa kohti kautta 2015 ja seuraa kotisivujen uutisvirtaa!

 

Seuran uusimmat

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6