Julkaistu: 25.11.2014 00.00

Kakkosen lohkojaot selvillä

KaaPon lippulaiva sai maanantaina entistä selkeämmän kurssin kohti kautta 2015, kun Palloliitto julkisti Kakkosen lohkojaot. KaaPo sijoitettiin Läntiseen lohkoon, jossa se kohtaa pitkän tauon jälkeen rakkaat paikallisvastustajansa SalPan, Maskun ja Åbo IFK:n. Lohkon muut joukkueet ovat BK-46, ESC, GrIFK, Närpes Kraft, MuSa ja Pallo-Iirot.

Vielä kausi 2015 viedään läpi neljän lohkon kolminkertaisena sarjana, mutta kaudelle 2016 palataan kolmeen 12 joukkueen lohkoon. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen Kakkosen lohkon sijalle kahdeksan ja huonommin sijoittuneet joukkueet putoavat suoraan Kolmoseen kaudeksi 2016. Lisäksi Kolmoseen putoaa huonoin seitsemännelle sijalle sijoittunut joukkue, joka tarvittaessa määräytyy kilpailumääräysten 7 §:n 2 momentin mukaisesti. Kaikkiaan 13 joukkuetta putoaa.

Lohkojen voittajat puolestaan pelaavat pareittain kaksiosaiset nousukarsintafinaalit, joiden yhteistuloksilla voittajat nousevat Ykköseen kaudelle 2016. Kaksi joukkuetta nousee Ykköseen.

Lohkojako otettiin Kaarinassa tyytyväisyydellä vastaan, sillä kovasta haasteesta huolimatta lohko nähdään KaaPolle sopivana

- Lohkohan on mielenkiintoinen monine "paikallisotteluineen" ja muutenkin se tuntuu meille hyvältä ja sopivalta. Sarja on toki pitkä (27 peliä), mutta uskon että ohjelma tulee olemaan meille sopiva, miettii päävalmentaja Timo Jalo tulevaa kautta.

KaaPo saa nousijajoukkueena kotiotteluita 13, joista osa pelataan Keskurin tekonurmella ja osa Keskurin samettisella pääkentällä.

Palloliiton uutisen sekä muut lohkot löytyvät täältä.

Seuran uusimmat

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6