KaaPolle uusi yhteistyökumppani
Julkaistu: 11.12.2014 00.00

KaaPolle uusi yhteistyökumppani

KaaPon kumppanuusverkosta sai joulukuun alussa uuden jäsenen, kun seura ja Almaco Group Oy solmivat kaksivuotisen yhteistyösopimuksen. Sopimuksen myötä Almaco tulee näkymään seuran toiminnassa laajalti, muun muassa seuran juniorijoukkueiden pelipaidoissa sekä tietenkin seuran eri julkaisuissa ja sähköisessä mediassa.

Vuonna 1998 perustettu Almaco Group Oy toimittaa kokonaistoimituksena asumisratkaisuja ja keittiötiloja laiva-, offshore – ja rakennusteollisuudelle. Yritys rakentaa ja modernisoi hyttejä, hotellihuoneita, kylpyhuoneita, julkisia tiloja, keittiöitä, baareja, kylmähuoneita ja kylmäkoneita. Piispanristillä Suomen päämajaansa pitävä Almaco toimii kotimaansa lisäksi seitsemässä maassa Aasiaa, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaa myöten.

- Saimme jälleen tueksemme vahvan kumppanin, joka näkee junioritoiminnan tukemisen tärkeäksi ja on sitoutunut toimintaan nyt vähintään kahdeksi vuodeksi. Kuten olen usein aiemminkin sanonut, turvaavat Almacon kaltaiset kumppanit toimintaamme antaen sille vahvan tukijalan ja mahdollistaen näin laadukkaan toiminnan sekä sen edelleen kehittämisen. Olen jälleen kerran todella iloinen ja ylpeä saadessamme mukaamme uuden kumppanin, toteaa seuran toiminnanjohtaja Kim Ekroos.

Almacoon yrityksenä voi tutustua tarkemmin osoitteessa www.almaco.cc.

 

Seuran uusimmat

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6