Lippulaiva palasi joulutauolta
Julkaistu: 12.01.2017 00.00

Lippulaiva palasi joulutauolta

Keltapaitojen edustusjoukkue palasi joulutauon jälkeen sorvin ääreen maanantaina 9.1. jatkamaan marraskuussa alkanutta valmistautumista kauteen 2017.

Varsinaisia uusia kasvoja ei harjoituksissa vielä ole näkynyt, mutta vielä ilman sopimusta olevista pelaajista mukaan ovat liittyneet Sami Nyholm, Jussi Luotonen, Vili Ruuskanen, Olli Rihko, Roope Päiväläinen ja uusvanha keskikenttätaituri Tempo Hopsu, jonka jatkosuunnitelmat selvinnevät tammikuun aikana. Niin ikään vielä sopimuksettomista pelaajista Peetu Savolainen liittyy ryhmään tammikuun lopulla, Teemu Tuominen helmikuussa palattuaan kotimaahan vaihto-opinnoistaan ja Mikael Sibakov futsal-kauden jälkeen. Vanhoista tutuista Patri Filatoffin tilanne on edelleen auki, kuten myös loukkaantumisestaan toipuvan Kalle Luotosen ja jatkoaan miettivän Jaakko Hietarinnan. Muutamia uusiakin tuttavuuksia rinkiin saattaa liittyä, mutta heidän tilanteensa selviää vasta myöhemmin, joten vielä toistaiseksi rinki on joulukuussa uutisoidun mukainen.

Harjoituskauteen kuuluvat luonnollisesti myös kauteen valmistavat harjoitusottelut, joita valmennusjohto on sopinut jo seitsemän kappaletta. Alla olevaan ohjelmaan pyritään saamaan vielä yksi ottelu lisää helmikuun loppuun, ja toisaalta myös Regions´ Cupin kaksi ensimmäistä kierrosta tulevat ohjelmaan helmi-huhtikuussa.

Päävalmentaja Tomi Kivikoski on tyytyväinen tilanteeseen ja tauolta palanneen ryhmän ilmeeseen.

- Harjoitukset ovat lähteneet hyvin käyntiin, ja joukkueen tilanne on hyvä. Tavoitteena on kuitenkin tehdä uusia sopimuksia pikaisella aikataululla jo ennen ensimmäisiä harjoitusotteluita, kertaa Kivikoski ryhmänsä tilannetta.

KaaPo jatkaa valmistautumistaan neljän harjoituksen viikkotahdilla, ja aloittaa niiden lisäksi siis harjoitusottelunsa tammikuun lopulla, 28.1. Tuolloin klo 15:15 alkavassa ottelussa vastaan Keskurilla asettuu ex-KaaPo Akusti Salosen valmennukseen siirtynyt Åbo IFK.

KaaPon harjoitusottelut 2017

28.1. klo 15:15 KaaPo – ÅIFK, Keskuri KHT
8.2. klo 20:00 KaaPo – SalPa, Keskuri KHT
12.2. klo 15:00 KaaPo – TPK, Keskuri KHT
4.3. klo 15:00 TPK – KaaPo, Karvetti KHT
11.3. klo 15:00 KaaPo – PIF, Keskuri KHT
1.4. klo 13:00 Masku – KaaPo, Taponketo KHT
8.4. klo 15:00 KaaPo – ÅIFK, Keskuri KHT (mikäli sarja ei ala ko. viikonloppuna)

Seuran uusimmat

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6