TPS:n liigatähdet lauantaina Keskurilla
Julkaistu: 05.08.2016 00.00

TPS:n liigatähdet lauantaina Keskurilla

Turnauksen suojelija, TPS:n naisten liigajoukkue tuo lauantaina Keskurille pelaajiaan tervehtimään tulevia liiga- ja maajoukkuetähtiä. TPS:n joukkoa johtaa A-maajoukkueen vakiorinkiin kuuluva VIFK:n kasvatti Ria Öling, joka on urallaan edustanut Suomea niin 19-vuotiaiden EM-, kuin 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Viikonlopun jälkeen Rian tähtäin kääntyykin taas sinivalkoisen edustusasun suuntaan, sillä hän pelaa keskiviikkona Suomen alle 23-vuotiaiden riveissä Tikkurilassa, jossa Suomi kohtaa Tanskan.

Ölingin mukana Keskurille saapuvat hieman nuorempaa kalibeeria edustavat TPS:n oma kasvatti Alina Schrey, sekä samaa -98-ikäluokkaa edustava Annika Haanpää, jonka ensikosketukset palloon on otettu Euran Pallon riveissä. Sinivalkoinen asu on myös tälle kaksikolle tuttu, sillä molemmat ovat ikäluokkansa maajoukkueen vakiokasvoja.

Kolmikko saapuu Keskurille iltapäivä-pelien aikaan noin klo 16.45 - 18.15, ja on vapaasti tavattavissa kenttien läheisyydessä. Nimmarilehtiöt mukaan, ja tapaamaan TPS:n liigatähtiä!

Seuran uusimmat

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6