Vuoden Urheiluseuran rakennusaineet - osa 9
Julkaistu: 16.06.2018 00.00

Vuoden Urheiluseuran rakennusaineet - osa 9

Vuoden Urheiluseuran rakennusaineet

Tammikuussa 2018 Kaarinan Pojat valittiin Urheilugaalassa Suomen Vuoden Urheiluseuraksi 2017. Tämän vuoden palkinnon teemana oli Seuratoiminnan tulevaisuus, ja tekemällämme työllä olemme pystyneet kiitettävällä tavalla vastaamaan tulevaisuuden muutoksiin ja haasteisiin. Valinnan jälkeen olemmekin saaneet kyselyitä toiminnastamme, sen laadusta ja eri tasoista, sekä niistä perusteluista, jotka olivat valinnan takana. Näemmekin valinnan myötä mahdollisuuden esitellä toimintaamme purkamalla sitä pieniin palasiin, jotka isona kokonaisuutena johtivat valintaan Vuoden Urheiluseuraksi. Tämän myötä syntyi 10-osainen juttusarja, Vuoden Urheiluseuran rakennusaineet, joilla avataan toimintaamme ja tietämme Urheilugaalan lavalle. Valinnan tehneen Suuren raadin ajatuksia ja perusteluita emme toki tiedä, vaan tämä on meidän näkemyksemme siitä, miksi juuri me olemme Vuoden Urheiluseura.

Juttusarjan osat julkaistaan kevään aikana pääsääntöisesti viikon välein, mutta joinain viikkoina saatamme ilahduttaa lukijoitamme ja seuraajiamme kahdellakin osalla. Toivomme kirjoitusten herättävän keskustelua ja ajatuksia ja totta kai toivomme niiden myös osaltaan tekevän toimintaamme vieläkin tunnetummaksi! Palautteita ja kysymyksiä voi lähettää joko sähköpostitse osoitteeseen toimisto@kaapo.fi, tai kotisivujemme www.kaapo.fi palautelomakkeen kautta.

Osa 9 - Urheilullinen menestys

Kaarinan Poikien tavoite on olla vuonna 2020 Suomen huipputason kasvattajaseura Suomen parhaalla osaamisella. Tämä visio on nostettu tässä juttusarjassa esiin jo aiemminkin, mutta tässä toiseksi viimeisessä osassa se nostetaan framille vielä kerran – tällaista tavoitetta kun ei yksinkertaisesti voi saavuttaa ilman urheilullista menestystä.

Kaarinan ylpeydessä urheilullinen menestys ei tarkoita Naisten Liigan tai Veikkausliigan sarjapaikkaa, vaan sitä meidän huippuamme, joka edesauttaa pelaajiemme kehittymistä kohti heidän omaa huippuaan. Kutsuimme kautta 2017 Nousun vuodeksi, sillä niin naisten kuin miesten edustusjoukkueet nousivat uudelle sarjatasolle, kuten tekivät myös 17-vuotiaat pojat. Pojat 20- ja Tytöt 18-joukkueet (tytöt yhdessä TPS:n kanssa) karsivat keväällä ikäluokkiensa SM-sarjaan, jääden niukasti rannalle. Tästä huolimatta joukkueet ovat tarjonneet keltapaitojen lahjakkuuksille oivan kasvualustan, nyt ja aiempinakin kausina, kuten pelaajakehityksen mittarit osoittavat; KaaPolaisia on ollut säännöllisesti niin alue- kuin maajoukkueissakin, liigajoukkueissa ja ammattilaisina.

- Kuluva kausi on ensimmäinen pitkään aikaan, kun Naisten Liigassa ei pelaa KaaPolaisia, mutta Veikkausliigassa sitä vastoin pelaa seitsemän KaaPo-kasvattia tai Kaarinalaislähtöistä pelaajaa. Näistä yksi, eli FC Interin Elias Mastokangas tosin pelaa edustusjoukkueessamme lähtökohtaisesti koko kauden, mutta tämäkin kertoo pelaajakehityksemme tasosta – Veikkausliigajoukkue luottaa laadukkaaseen valmennukseemme niin paljon, että antaa huippulupauksen meille kasvamaan korkoa, ja tästä meidän tulee olla ylpeitä. Kuten olen aiemminkin sanonut, emme toki yritä ”omia” heitä, sillä osa on ollut seurassa vain lyhyen aikaa, mutta uskomme että olemme osaltamme olleet auttamassa kaikkia, vaikka nämä olisivatkin isomman osan urastaan pelanneet muualla, kertoo toiminnanjohtaja Kim Ekroos.

Pelaajien säännöllinen esiintyminen alue- ja maajoukkueissa on yksi pelaajakehityksen tavoitteista, kuten on myös edustusjoukkueiden pelaaminen KaaPolle optimaalisella tasolla, joksi seura on niin naisissa kuin miehissäkin asettanut kolmanneksi korkeimman sarjatason, eli Kakkosen. Tälle tasolle miehet nousivat kuluvaksi kaudeksi, ja naiset puolestaan lähtevät vahvistuneella joukkueella tavoittelemaan paikkaa Naisten Kolmosen kärkipäästä.

- Edustusjoukkueillamme on tärkeä rooli pelaajaputken jatkumona, ja jotta pystymme pitämään ne tavoiteltuina ja pelaajakehitystä parhaalla mahdollisella tavalla tukevana, on optimaalisen sarjatason saavuttaminen tärkeää. Näkemyksemme mukaan kolmanneksi korkeimmat sarjatasot ovat tavoitteitamme ja samalla pelaajiamme parhaiten tukevat tasot. Tavoitteenamme toki on, että pystymme kasvattamaan ja kehittämään niin hyviä pelaajia, että nuo sarjatasot ovat heille vain välietappeja – kuten se nyt ”Mastolle” on. KaaPon tavoite on yhdessä Kaarinan Nappuloiden kanssa tarjota kaikille mahdollisuus pelata kuningaslajia omien tavoitteidensa ja tason mukaisella tasolla, mutta emme saa unohtaa myöskään niitä, joiden tavoitteet ovat korkealla.

Mestaruuksien ja mitalien ohella tärkeää urheilullista menestystä KaaPolaisille ovat myös yksittäisten pelaajien menestykset. Tuoreimmat maajoukkuepelaajat löytyvät Tytöt 18-joukkueesta, josta Suomi-paitaan ovat jo pukeutuneet, tai ovat pukeutumassa ”Suppa” Oksanen, Ellen Strömborg ja Ilona Anttonen. Nuoremmissa ikäluokissa pelaajat ovat esittäneet lupaavia otteita niin omissa sarjoissaan, kuin myös Huuhkaja- ja Helmaripäivien tapahtumissa, ja uusia menestyjiä on keltapaitojen riveissä kasvamassa myös tulevaisuudessa.

- Meidän haasteemme ja tavoitteemme on tarjota laadukas pelaajapolku kaikille, ja tässä työssä tarvitsemme paitsi sitä kovaa osaamista, joita valmentajiltamme jo löytyy, myös kumppaneita, jotka mahdollistavat monen tasoisen toiminnan. Seurayhteistyö on siis arvossaan urheilullisen menestyksen tavoittelussa, ja tästä niin KaaNan, Turun Nappulaliigan kuin Turun Palloseurankin kanssa T18-joukkueen muodossa tehtävä yhteistyö on oiva esimerkki. Ilman näitä kumppaneita emme pystyisi tarjoamaan pelaajillemme toimintaa sillä tasolla ja laajuudella, jolla nyt pystymme. Ja ilman sitä ei menestystäkään ole luvassa.

KaaPon ja KaaNan muodostamassa seurayhteisössä toiminnan laajuus kattaa jo reilusti yli 900 pelaajaa, joten toimintaa – ja sitä kautta myös menestystä – on monenlaista ja -tasoista.

- Loppujen lopuksi urheilullista menestystä on niin monenlaista. Menestystä on laadukas koulufutistapahtuma, joka tuottaa meille muutaman uuden pelaajan. Menestystä on laadukkaasti toimivat, laajat ikäluokat, elinvoimaiset harrastejoukkueet, tavoitteelliset ja sarjoissaan menestyvät juniorijoukkueet, edustustehtäviin etenevät pelaajat, mitalit ja mestaruudet sekä pelaajat, jotka me pystymme kasvattamaan kansallisille ja kansainvälisille kentille. Tavoittelemme arvojemme mukaisella toiminnalla omaa huippuamme ja olemme iloisia ja ylpeitä jokaisesta onnistumisesta – ovat ne sitten isoja tai pieniä. Merkityksellisiä ne ovat aina.

Urheilullisen menestyksen takana ovat aina ihmiset – ne KaaPolaiset ihmiset, joka tekevät siitä mahdollista. Niinpä sarjan viimeisessä osassa nostetaan esiin KaaPolaiset arvot ja ihmiset – seuran sydän.

Seuran uusimmat

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6