KaaPoon uusi espanjalaisvalmentaja
Julkaistu: 25.09.2020 00.00

KaaPoon uusi espanjalaisvalmentaja

KaaPon toimintaa ja varsinkin valmennusta on kehitetty viime vuosina vastaamaan paremmin nykyajan vaatimuksiin. Tässä ajassa on paikoin haasteellista yhdistää hektinen työelämä ja vapaaehtoistoiminta ajankäytöllisesti, laadun siitä kärsimättä. Tästä syytä KaaPo muutti toimintakulttuuriaan loppuvuodesta 2018 ja siirsi juniori-ikäluokkien valmennusta päätoimisille valmentajille.

Monet KaaPolaiset muistanevat myös KaaPossa muutamia vuosia sitten vaikuttaneen Albert Solerin. Albert toi mukanaan kansainvälisyyttä, Ekkono-osaamista ja palan kuuluisaa espanjalaista futiskulttuuria. Tämä mainittu toimintakulttuurin muutos mahdollisti keväällä 2020 jälleen pohdinnan siitä, voisiko nyt olla aika ”uuden Albertin”. Seuran johtokunta onkin valmistellut espanjalaisvalmentajan palkkaamista keväästä alkaen.

– Rattaat lähtivät pyörimään melko nopealla tahdilla. Hyödynsimme Taljan Jukan kontakteja Espanjaan ja pian saimme yhteyden Vicin yliopistoon. Hyvät kokemukset Albertista rohkaisivat kääntämään päätä juuri tähän suuntaan. Pienen taustatutkimuksen jälkeen seuran johtokunta hyväksyi hankkeen ja uuden valmentajan Suomeen tuloa alettiin valmistella, kertoo puheenjohtaja Olli Tuominen.

Toiminnanjohtaja Harri Laaksonen oli Helsinki-Vantaalla vastassa, kun seuran uusi espanjalaisvalmentaja Bartomeu Mayol Quetglas, tuttavallisemmin Tomeu, saapui Suomeen.

– Tomeu on jalkapallovalmennuksen ammattilainen. Aikaisemmat kokemukset kansainvälisistä valmentajarekrytoinneista ovat rohkaisevia, olihan Soccer Servicen Albert Soler pitkään KaaPon valmennuksessa mukana erinomaisella menestyksellä, taustoittaa Laaksonen.

– Tomeun tausta on espanjalaisessa jalkapallokulttuurissa ja yliopistokoulutuksessa. Uskomme, että niin pelaajat, valmentajat kuin seura saavat uusia ajatuksia, kokemuksia ja virtaa tästä rekrytoinnista, Tuominen jatkaa.

Tomeu kävi koronatestissä ennen lähtöään Espanjasta ja uudelleen saavuttuaan Suomeen. Molemmat testit olivat negatiivisia. Ensimmäinen viikko Suomessa on mennyt Kaarinaan ja KaaPoon tutustuessa.

– Tällä viikolla minulla on ollut mahdollisuus tutustua seuran fasiliteetteihin, valmentajiin ja henkilökuntaan. Toimitilat ja kentät ovat hienot ja hyvässä kunnossa ja kaikki tapaamani ihmiset ovat olleet ystävällisiä. Pidän näkemästäni ja uskon, että olen tullut hyvään seuraan, jossa on hieno jalkapallosta nauttimisen ilmapiiri, Tomeu kertoo ensihetkistään KaaPossa.

Vaan millaisesta miehestä onkaan kyse? Tomeu esittelee itsensä ystävälliseksi, kunnioittavaksi ja uteliaaksi ihmiseksi, joka suhtautuu asioihin avoimin mielin. Hän kertoo olevansa innokas oppimaan uutta ja suhtautuvansa intohimoisesti urheiluun ja erityisesti jalkapalloon, josta hän onnekseen on saanut luotua itselleen ammatin.

Mies kertoo, että on pelannut jalkapalloa 3-vuotiaasta asti, mutta yli 20 vuoden jälkeen pelaajaura päättyi muutamia vuosia sitten. Hän on opiskellut Vicin yliopistossa (osa Central University of Cataloniaa), jossa hän on suorittanut maisterin opinnot Physical Education -koulutusohjelmassa. Valmennuskokemusta hänellä on 5 vuoden ajalta, pääasiassa Fundacio Unio Esportiva de Vic -nimisessä seurassa. Hän on toiminut myös yhteistyössä Soccer Barcelona Youth Academyn kanssa.

– Toivon, että voin olla hyödyksi KaaPolle ja erityisesti sen pelaajille. Samaan aikaan uskon, että tulen myös itse kehittymään valmentajana täällä, Tomeu toteaa.

– Tomeu on Albertin (Soler) kanssa saman koulukunnan osaaja ja uskomme hänen tuovan toimintaan uuden perspektiivin. Hänen yliopistotutkintonsa jalkapallosta on jotakin sellaista osaamista, jota Suomesta ei vielä valitettavasti pystytä tarjoamaan, mutta joka tuo loistavan lisän KaaPossa jo olevan osaamisen tueksi. Odotukset ovat siis korkealla. Samalla tietysti uskomme, että KaaPossa on paljon osaamista, josta Tomeu saa työkaluja omaan osaamispankkiinsa, täydentää Laaksonen.

Tomeu tulee mukaan joukkuetoimintaan uuden kauden myötä marraskuun alusta. Hän osallistuu jo lokakuun aikana eri ryhmien, ja eri valmentajien, mukana toimintaan, jotta hänelle muodostuu kattava kokonaiskuva KaaPon tyttö- ja poikajoukkueiden arjesta. Näin Tomeulle syntyy mahdollisuus perehtyä ja tutustua seuraan, pelaajiin ja seuratoimijoihin rauhassa.

Tomeun laaja-alainen osaaminen valmennuksesta antaa seuralle todella paljon vaihtoehtoja jatkon suhteen.

– Jatkamme seuran valitsemalla tiellä, jossa panostukset varhaisen pään valmennuksen laatuun ovat korkealla seuran valinnoissa. Myös Tomeun panosta tullaan osoittamaan nuorimpiin poikaikäluokkiin, vastuuvalmentajan roolilla. Tomeulla tulee lisäksi olemaan rooli tyttöjoukkueissa osana valmennustiimiä, Laaksonen avaa Tomeun roolia seurassa.

Lokakuun aikana harjoituksissa saattaa siis näkyä uusi kasvo ja kuulua uusi kieli. Mitä Tomeu itse odottaa uudesta työstään KaaPon valmentajana?

– Ensinnäkin, haluan näyttää kuka olen valmentajana ja ihmisenä. Toisekseen, haluan löytää hyvän yhteyden pelaajien kanssa, jotta voin opettaa heille kaiken, minkä tiedän ja saada heistä kaiken irti. Ei saa kuitenkaan unohtaa iloa meille tärkeän lajin harjoittelusta ja pelaamisesta. Kun nämä asiat saadaan toimimaan, tuloksia tulee varmasti!

Tomeun haastattelu vapaasti käännetty englannista suomeksi.

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6