29
SYY
15.00
Miehet edustus, Miesten Kakkonen 2018

KaaPo Miehet edustus - FC Honka/Akatemia  0 - 0

Kaarina Keskuskenttä

Viimeistä viedään – KaaPo päättää kautensa kotiotteluun

KaaPo pelaa lauantaina 29.9. Kakkosen kauden päätösottelunsa Kaarinan keskuskentällä, kun vieraaksi saapuu FC Honka Akatemia. Kuluva kausi Kakkosessa on sujunut erinomaisesti, sillä kaarinalaisjoukkueen sijoitus on varmistunut neljänneksi.

– Aika lailla tämä on ollut peruskausi. Ei tämä millään tavalla ole ollut rankka, kun olemme pystyneet kierrättämään pelaajia pelistä toiseen. Toki välillä pelimme on ehkä siitä hieman kärsinyt, kun pelaajat vierellä ovat vaihtuneet. Kaikki pelaajat kuitenkin tietävät sen, miten haluamme pelata, KaaPon laitahyökkääjä Rami Ojanperä kertoo.

Kauden sijoitukseen ja ylipäätänsä peliesityksiin Ojanperä on tyytyväinen.

– Pystyimme pelaamaan ja haastamaan erinomaisesti lohkon kärkijoukkueita vastaan ja taistelemaan ihan kärkisijoista. Hieman jäi nälkää ensi kaudeksi, sillä tiedämme pystyvämme hätyyttelemään kärkipaikkoja, Ojanperä sanoo.

Kauden päättävässä Honka Akatemia -ottelussa vastaan asettuu tiiviisti puolustava joukkue.

–Ainakin jos miettii edellistä kohtaamistamme Espoossa, on vastassa erittäin tiivis porukka. Heitä vastaan on vaikea löytää läpisyöttöjä, joten meidän pitää rakentaa erilaisia syöttökombinaatioita heidän puolustuksensa murtamiseksi, Ojanperä sanoo.

Ojanperä kertoo jatkavansa KaaPossa myös ensi kaudella.

–Jatkan mielelläni, eikä minulla ole mitään hinkua pois, laituri toteaa.

Kakkosen jälkeen KaaPon kausi jatkuu vielä Ukrainassa pelattavassa UEFA Regions’ Cupissa.

KaaPo–FC Honka Akatemia lauantaina 29.9. kello 15 Kaarinan keskuskentällä. Tervetuloa!

Tilastot

0 - 0

FC Honka/Akatemia
(0-0)
27'VaroitusJussila Jani
50'VaroitusValtanen Mikko
57'Vaihto ulosKuusio Niklas
57'Vaihto sisäänSavolainen Peetu
77'Vaihto ulosLuotonen Jussi
77'Vaihto ulosTuomanen Jukka-Pekka
77'Vaihto sisäänSalminen Juho
77'Vaihto sisäänLuoma Jani

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6