31
ELO
19.00
Miehet edustus, Miesten Kakkonen 2021

KaaPo - FC Honka/Akatemia  0 - 1

Puuha-areena KHT

Otteluennakko KaaPo - FC Honka / akatemia 10.7.2021

KaaPo jatkaa kauttaan miesten Kakkosessa tulevana lauantaina kotiottelulla FC Honka / akatemiaa vastaan. Kauden kaksi ensimmäistä kotiottelua ovat päättyneet tasan ja tappioon, joten kotivoitto on vielä tällä kaudella saavuttamatta. KaaPo on sarjataulukossa 8 pisteellään tipahtanut sijalle seitsemän, lauantaialkuillan vastustajan Hongan 10 pistettä oikeuttaa kolmanteen sijaan.

KaaPo sai odottamattoman ylimääräisen lepotauon, kun viime viikonlopulle aseteltu ottelu Ilves-Kissoja vastaan jouduttiin Kissojen koronakaranteenin vuoksi siirtämään. ”Saatiin kyllä meille tarpeellinen ylimääräinen lepo viime viikonloppuun. Olemme kärsineet loukkaantumisista ja tämä tuli enemmän kuin tarpeeseen”, avaa päävalmentaja Pasi Läpinen.

KaaPon edellinen ottelu pelattiin siis sekin Puuha-areenalla ja tuolloin oli EPS parempi lukemin 0-2. ”Tappio kotikentällä ei kyllä millään tavalla ilahduta. Totta kai olimme pettyneitä tulokseen ja siihen, ettei se meidän oma peli oikeastaan missään vaiheessa auennut”, valmentaja Läpinen jatkaa. Positiivistakin ottelusta kuitenkin löytyi, kun vasta 17-vuotias Lauri Valli teki ottelussa debyyttinsä Kakkosessa: ”Nuori mies tuli innokkaasti peliin mukaan ja pääsi pari ihan hyvää maalipaikkaakin luomaan. Ehdottoman hyvä juttu!”, Läpinen kehuu seuran omaa kasvattia.

”Kyllähän se tappio jäi vähän harmittamaan”, kertoo myös keskikenttämies Roope Läpinen ja jatkaa: ”Se peli on kuitenkin pelattu, unohdettu ja otettu siitä opiksi ja nyt lauantaina on uusi mahdollisuus.” Kun katseet siirretään tulevaan otteluun, ennakoi nuorempi Läpinen tiukkaa taistoa: ”Hongan kakkosjoukkue on perinteisesti ollut täynnä nuoria hyviä pelaajia, jotka haluavat urallaan eteenpäin. Aikaisempien vuosien perusteella uskon, että Honka tykkää pitää palloa ja prässää ylhäältä.”

Lauantaille valmentaja Läpisellä on selkeä suunnitelma: ”Peliä täytyy parantaa. Puolustuspelin pitää olla tiiviimpää ja hyökkäyspeliin pitää saada lisää tehoja.”

Lämpimästi tervetuloa Puuha-areenalle kannustamaan KaaPo kohti kauden ensimmäistä kotivoittoa!

Tilastot

0 - 1

FC Honka/Akatemia
(0-1)
6'MaaliHeikkinen Benjamin
59'VaroitusHeinonen Ilmari
71'Vaihto ulosHonkasalo Hans
71'Vaihto ulosOmar Farhan
71'Vaihto sisäänLinjos Samuli
71'Vaihto sisäänSalminen Matias
76'Vaihto ulosHeinonen Ilmari
76'Vaihto sisäänJussila Jani
84'VaroitusBlomqvist Niklas

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6