Camilla Saarinen ja Salla Sirén KaaPo-paitaan
Julkaistu: 28.02.2021 11.01

Camilla Saarinen ja Salla Sirén KaaPo-paitaan

KaaPo on solminut kauden 2021 kattavat sopimuksen Salla Sirénin ja Camilla Saarisen kanssa. Sirén vahvistaa KaaPon puolustusta, Saarinen puolestaan hyökkäyspäätä.

"Näistä sopimuksista olen todella innoissani", päävalmentaja Raimo Lindholm aloittaa. "Kyseessä on kaksi KaaPo-paitaan paluun tekevää pelaajaa, jotka ovat joukkueelle todellisia vahvistuksia."

"Camilla on todella kova vahvistus hyökkäyskalustoomme. Hänen vahvuuksiaan on hyvä ja oivaltava liikkuminen kentällä sekä kovat laukaukset vahvuutena. Kyseessä on hyvä maalintekijä, jolta valmennus odottaa paljon tulevalla kaudella", Lindholm kuvailee Saarista. "Salla puolestaan tulee olemaan yksi puolustuslinjan tärkeistä pelaajista. Hän ohjaa aktiivisesti peliä, ja pelaa itse aina tilanteet loppuun saakka loistavalla asenteella. Kova vahvistus joukkueelle", Lindholm toteaa.

Sirén on pelannut KaaPossa koko juniori-ikänsä ja Saarinenkin yhden kauden B-juniori-ikäisenä. Molemmat ovat pukeneet myös aiemmin edustusjoukkueen pelipaidan päälleen.

”Palaan KaaPoon erittäin hyvällä ja innokkaalla mielellä. Tuntuu kun olisi takaisin kotiin palannut parin vuoden reissaamisen jälkeen”, Saarinen innostuu. ”Moni pelaaja on minulle jo entuudestaan tuttu, joten sopeutuminen joukkueeseen on sujunut hyvin. KaaPossa pelaa taitavia yksilöitä, joista muodostuu vahva ja osaava joukkue. On ilo päästä osaksi tätä porukkaa. Päätös palata KaaPoon on tuntunut kaikin puolin oikealta”, jatkaa Sirén.

Pelaajat itse odottavat hienoa kautta. ” Odotan hyvää ja onnistunutta kautta niin yksilö- kuin joukkuetasolla. Uskon, että tuleva kausi pitää sisällään hienoja otteluita”, ennakoi Sirén. Saarinen on samoilla linjoilla: ”Odotan tulevalta kaudelta kovia matseja ja hienoja onnistumisia joukkueelta. Ja tietenkin itselleni asetettu maalipörssiin kovat tavoitteet”, hän lupailee pilke silmäkulmassa.

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6