Jussi Kosonen jättää KaaPon
Julkaistu: 13.02.2015 00.00

Jussi Kosonen jättää KaaPon

Kaarinan Pojat sai helmikuun alkupuolella haikean, joskin odotetun viestin. Edustusjoukkueessa 15 kautta, satoja otteluita ja kymmeniä maaleja. Keskurin peruskalustoa. Ikoni. Tätä kaikkea on kasvattajaseuransa jättävä Jussi Kosonen, joka siirtyy ex-KaaPo Juho Kirjosen valmentamaan, Kolmoseen nousseeseen Paimion Hakaan.

KaaPoa on vaikeaa kuvitella ilman "Komoa", sillä mies kuului kalustoon jo 90-luvulta lähtien. Kosonen oli myös yksi niistä harvoista, jotka jäivät seuraan myös putoamisen jälkeen ja oli myös hinaamassa kasvattajaseuraansa takaisin Kakkoseen. Kokeneen pelaajan rooli alkoi kuitenkin pienentyä ja tie vei nyt Paimioon. Komeammalla tavalla ei Ikoni olisi kuitenkaan voinut lähteä, sillä viimeisiksi palveluksiksi jäivät Kolmosen voitto ja nousu Kakkoseen sekä Suomen Regions´ Cupin voitto.

Kaarinan Pojat kiittää Jussi kaikista näistä hienoista vuosista ja toivottaa kasvatilleen parhainta menestystä uusien haasteiden parissa.

Kiitos, Ikoni.

Seuran uusimmat

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6