Kaksi peräkkäistä otteluaan voittanut KaaPo joutui taipumaan kotikentällään Kaarinan keskuskentällä Käpylän Pallolle. Ottelun ainoa maali syntyi 89. minuutilla Adam Yassinin yksilösuorituksesta, jota edesauttoi KaaPon puolustuksen totaalinen nukahdus.
Ottelun ensimmäinen puoliaika sujui KaaPon hallitessa pelivälinettä melkeinpä mielin määrin, kun taas KäPa keskittyi puolustamaan tiiviinä nippuna omalla kenttäpuoliskollaan. KaaPolla oli vaikeuksia löytää syöttövälejä, mutta samaan aikaan KäPan harvat hyökkäykset eliminoitiin hyvällä tehokkuudella. Ottelun kulusta kertoo paljon se, että KaaPolle kirjattiin ensimmäisen 45-minuuttisen aikana neljä laukausta, KäPalle vain kaksi. KaaPo rikkoi vain kuusi kertaa, kun taas helsinkiläisjoukkue peräti 12.
Ensimmäisen puoliajan aikana ei todellakaan maalipaikoilla mässäilty ja paras maalintekoyritys oli noin 40. minuutilla, kun Mikke Louhela pääsi kuljetuksensa päätteeksi pamauttamaan 16 metristä, mutta veto viuhui vain hieman yli maalipuiden. Toisella puoliajalla KäPa sai hieman paremmin otetta pelistä ja pallonhallinta tasaantui, vaikkakin KaaPo piti edelleen huomattavasti enemmän palloa hallussaan.
–Pakko antaa tunnustusta KäPalle, joka jaksoi puolustaa sitkeästi kahdeksalla pelaajalla. Toisella puoliajalla ottelu hieman tasoittui. En tiedä johtuiko se meidän hienoisesta passivoitumisesta vai mistä, mutta emme saaneet enää samanlaista pallonhallintaa aikaiseksi kuin ensimmäisellä puoliajalla, KaaPon päävalmentaja Tomi Kivikoski pohti.
KaaPon paras maalipaikka syntyi hyökkäyksestä, joka rakennettiin oikealta laidalta. Elias Mastokangas syötti Juho Salmiselle, joka pääsi ohjaamaan viiden metrin alueelta, mutta KäPan maalivahti Oscar Morales torjui. Toisella puoliajalla laukaukset kirjattiin samoin numeroin kuin ensimmäisellä puoliskolla.
KäPa iski lopulta käytännössä ottelun ainoasta potentiaalisesta maalipaikasta, kun Yassin harhautteli peräti kolme KaaPo-puolustajaa ennen kuin tuikkasi pallon tarkasti oikeaan alakulmaan. KaaPo-puolustajien flegmaattisuus tilanteessa edesauttoi maalin syntymisessä.
–Meillä oli kaikki tila ja aika puolustaa tilanne. Tämä menee kenties hieman oppirahojen maksamisen piikkiin, sillä ei pitäisi antaa vastustajan tulla noin helposti. Tasapeli olisi ollut varmasti ihan kelpo tulos, mutta nyt KäPa pääsi tulemaan kolme pistettä meitä lähemmäs. Harmittaa, kun vastustajan voittomaali tuli näin helposti, Kivikoski sanoi.
KaaPon osalta kausi jatkuu ensi viikon lauantaina 11.8. vierasottelun merkeissä. Vastaan asettuu ei enempää eikä vähempää kuin Kakkosen B-lohkon kärkijoukkue Musan Salama.
36' | Vaihto ulos | Untamala Elias |
36' | Vaihto sisään | Salminen Juho |
63' | Vaihto ulos | Ojanperä Rami |
63' | Vaihto sisään | Luoma Jani |
65' | Varoitus | Tuominen Teemu |
78' | Varoitus | Tuomanen Jukka-Pekka |
86' | Vaihto ulos | Horjanheimo Antti |
86' | Vaihto sisään | Jääskeläinen Juha-Pekka |