Muutoksia KaaPon pelaajistossa
Julkaistu: 09.07.2019 00.00

Muutoksia KaaPon pelaajistossa

Viime kauden päätteeksi nappulakengät hetkeksi naulaan laittanut Jukka-Pekka Tuomanen palaa Kaarinan ylpeyden riveihin. Tämä on luonnollisesti tuonut hymyn päävalmentaja Tomi Kivikosken huulille.

- "Jukkis" otti itse yhteyttä jokin aika sitten ja sovimme, että hän tulee treenaamaan meidän kanssamme. Mies on pitänyt itseään hyvässä kunnossa ja on nyt treenannut joukkueen kanssa reilu kuukauden päivät, Kivikoski kertoo taustoja.

Sopimus on nyt allekirjoitettu ja Tuomanen on tarvittaessa käytettävissä jo tulevana viikonloppuna.

- Sanomattakin on selvää, minkä tasoisesta ja millaisen kokemuksen omaavasta vahvistuksesta on kyse, joten ilolla otamme joukkueessa herran vastaan. "Jukkis" tuo omalla kokemuksellaan ihan päivittäiseen harjoitteluun laatua ja myös oikeanlaista vaatimustasoa muita kohtaan, Kivikoski päättää.

Liikennettä on myös toiseen suuntaan. Juuso Eteläpää ja Joonas Madetoja ovat saaneet opiskelupaikan Jyväskylästä, joten miehet muuttavat elokuun loppuun mennessä Keski-Suomeen. Lisäksi Vili Ruuskanen ja Teemu Muurinen lähtevät opiskelujen tiimoilta vaihtoon ulkomaille, joten myös heiltä jää otteluita väliin loppukaudesta.

Seuran uusimmat

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6