7
ELO
18.30
Miehet edustus, Miesten Kakkonen 2020

KaaPo Miehet edustus - SalPa  2 - 1

Kaarina Keskuskenttä

Ehjä esitys toi KaaPolle voiton

KaaPo piti pakettinsa kasassa puolitoistatuntisen ajan ja otti varman voiton 2-1 vierailleesta Salon Palloilijoista. (Kuva: Jukka Puputti)

Perjantai-illan ottelu alkoi vauhdikkaasti. Pari minuuttia alussa otettiin lämpöä ja totuteltiin helteisiin olosuhteisiin, minkä jälkeen KaaPo sai kierroksia koneeseensa ja alkoi pitää yleisöä miellyttävää vauhtia kentällä. Kärjessä pelanneet Joona Järvistö ja Juho Salminen olivat oivalla pelipäällä luoden nopeudellaan harmia salolaispuolustukselle. Hyvää taustatukea ja nopeita avaavia syöttöjä vikkelälle parivaljakolle tarjoili keskikentältä Niklas Blomqvist, Niklas Kuusio ja Mikko Valtanen.

Parinkymmenen minuutin aikajakson aikana kotijoukkue onnistui luomaan puolentusinaa huippupaikkaa onnistumatta kuitenkaan maalinteossa. Asialla olivat Järvistö ja Salminen, mutta joka kerta laukaukset ja ohjaukset sujahtivat hieman ohi tai sitten viimeisessä kurotuksessa oltiin sekunnin sadasosia myöhässä.

Ensimmäinen puoliaika oli meiltä todella hyvä. Loimme paljon hyviä tilanteita, mutta on se kumma, että tarvitsemme niin paljon paikkoja maalin tekoon, päävalmentaja Tomi Kivikoski ihmetteli tuhlattuja tilanteita.

Ottelun ja KaaPon avausmaali syntyi sopivasti ennen taukoa. SalPa yritti hyökätä, mutta kotijoukkueen puolustus katkaisi hyökkäyksen ja nopealla pystysyötöllä vieraiden puolustuslinjasta löytyi pallon ja miehen mentävä aukko. Kärkikaksikosta Salminen oli nopein ja kävi spurttinsa päätteeksi laukomassa 1-0 taukojohdon.

Toinen jakso alkoi sekin vauhdilla ,mutta kaapolaisittain harmittavalla tavalla. Yleisö oli tuskin ehtinyt istahtaa paikoilleen, kun omassa päässä kolisi. Salolaisten Kasperi Tuomi sai itselleen pallon ujutettua pikku karkumatkalle ja ottelu oli tasan 1-1.

Kotijoukkue ei takaiskusta hätkähtänyt, vaan piti tapahtumat hallinnassaan. KaaPo puolusti jatkossa hyvin, eikä vieraat saaneet useampaa varsinaista maalipaikkaa aikaan. Lopullisen niitin ja 2-1 maalin isännät tekivät kulmapotkusta, kun Vili Ruuskanen 54 minuutin kohdalla puski Niklas Kuusion keskityksen verkon perukoille. Pusku ei ollut kova mutta tarkka.

Harjoiteltu kuvio. Vili oli juuri siellä missä pitikin ja survoi Kuusion tarkan keskityksen maaliin, Kivikoski kertasi voitto-osumaa.

Pelin loppuajan KaaPo piti komennon kentällä. Tällä kerralla ei myöskään nähty ulosajoja, outoja rankkareita tai ihmepomppuja, jotka ovat olleet KaaPon kiusana tällä kaudella. Ilon aiheitakin nähtiin, kun juniori-ikäinen Dani Nurmi kirmasi kentälle viimeisen vartin ajaksi haistelemaan ilmapiiriä miesten Kakkosessa.

Hyvä, ehjä peli meiltä tänään ilman mitään turhuuksia ja ihmeellisyyksiä, Kivikoski kiteytti. ottelun jälkeen. Olimmehan me koko ottelun ajan selvästi parempi joukkue, valmentaja Mikko Sirén täydensi.

Tämän kauden sarjaohjelman outouksiin kuuluu se, että KaaPo pelaa seuraavat neljä peliä vieraissa ja kotikentällä pelataan vasta kuuden viikon kuluttua syyskuun jo kääntyessä kohti loppuaan. Nähdään Keskurilla siis jälleen syyskuussa!

7.8.2020 KaaPo - SalPa 2-1 (1-0)

45' 1-0 Juho Salminen
47' 1-1 Kasperi Tuomi
54' 2-1 Vili Ruuskanen

KaaPon kokoonpano: Teemu Muurinen, Jani Jussila, Leevi Puputti, Vili Ruuskanen, Teemu Tuominen, Niklas Kuusio, Niklas Blomqvist, Mikko Valtanen (v), Joona Järvistö, Hans Honkasalo (75' Dani Nurmi), Juho Salminen

Yleisö: 215

Ottelun tallenne

Tilastot

2 - 1

SalPa
(1-0)
36'VaroitusValtanen Mikko
45'MaaliSalminen Juho
47'MaaliTuomi Kasperi
54'MaaliRuuskanen Vili
75'Vaihto ulosHonkasalo Hans
75'Vaihto sisäänNurmi Dani

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista