Lauantaina 3.10. pelatussa Kakkosen Cupin finaalissa isäntäjoukkue JIPPO oli tasaisen ottelun päätteeksi parempi Joona Hiltusen maalilla. (Kuva: Jukka Puputti)
Ottelun alku oli tasainen, joskin JIPPO oli hieman hallitsevampi osapuoli. KaaPo loi muutamia hyökkäyksiä, jotka kerta toisensa jälkeen pysähtyivät JIPPO-pakkeihin tai viimeistään erinomaisesti maalilla pelanneeseen Jirko Sorsaan. Ja sama toisinpäin, JIPPOn hyökkäysyritykset pysähtyivät viimeistään KaaPo-kassari Teemu Muuriseen. Molemmista joukkueista kuitenkin näki, että cup-pokaalista pelataan tosissaan.
Toisella jaksolla pelin hallinta siirtyi vielä aavistuksen enemmän isäntäjoukkueelle. Lopulta 77. peliminuutilla Joona Hiltunen ehti ennen KaaPo-puolustusta Nuutti Tykkyläisen keskityspalloon ja ”Murre” sai kaivaa pallon selkänsä takaa. KaaPo haki vielä vimmatusti maalipaikkoja ja tasoitusta, mutta tällä kertaa se ei riittänyt, ja JIPPO pääsi juhlimaan cupin voittoa kotiyleisönsä edessä.
– Tiukka taistelu, jossa JIPPO oli ehkä hitusen enemmän niskan päällä, kun koko ottelun kuvaa ajattelee. Molemmat joukkueet olivat aika hyvin tietoisia toistensa pelitavasta. Me puolustimme hyvin ja pitkään saimme pidettyä JIPPOn pois maalipaikoilta. Saimme myös pari ihan hyvää tilannetta aikaiseksi, niistä olisi maali voinut tulla. Loppujen lopuksi tämä oli aika pienten marginaalien peli, kertasi luonnollisesti pettynyt päävalmentaja Tomi Kivikoski ottelun kulkua.
KaaPon kausi Kakkosessa jatkuu tulevana lauantaina 10. lokakuuta, kun Keskurille vieraaksi saadaan GrIFK. Ottelu alkaa kello 14.00
77' 1-0 Joona Hiltunen
KaaPon kokoonpano: Teemu Muurinen, Teemu Tuominen, Vili Ruuskanen, Leevi Puputti, Jani Jussila (81' Pyry Tenho), Niklas Kuusio, Niklas Blomqvist, Mikko Valtanen, Hans Honkasalo, Matias Salminen (64' Kasper Kylén), Juho Salminen
Yleisö: 437
64' | Vaihto ulos | Salminen Matias |
64' | Vaihto sisään | Kylén Kasper |
67' | Varoitus | Salminen Juho |
77' | Maali | Hiltunen Joona |
81' | Vaihto ulos | Jussila Jani |
81' | Vaihto sisään | Tenho Pyry |
91' | Varoitus | Honkasalo Hans |
94' | Varoitus | Muurinen Teemu |