KaaPon joukkueilla menestystä SPL II-tason lopputurnauksissa
T13 (2009)Julkaistu: 09.08.2021 18.00

KaaPon joukkueilla menestystä SPL II-tason lopputurnauksissa

Elokuun ensimmäinen viikonloppu 6.-8.8.2021 kokosi jalkapallokauden ensimmäiset Suomen Palloliiton lopputurnaukset Lahden ympäristöön. Vierumäen Urheiluopisto toimi näyttämönä T13 (2008) II-tason lopputurnaukselle, kun taas Pajulahden liikuntakeskukseen kokoontui vuotta vanhempien T14 (2007) ikäluokka omaan turnaukseensa. SPL lopputurnaukset pelataan osana perinteistä Masto Cup turnausta.

Kaarinan Pojat oli edustettuna molemmissa turnauksissa. Joukkueet olivat kevään sarjamenestysten kautta ansainneet paikkansa lopputurnauksessa. Vierumäen turnauksessa KaaPon keltaisia värejä edusti T12 (2009), joka sijoittui kevään alueellisessa T13 ykkösessä hienosti oman lohkonsa kolmanneksi. Sarjamenestyksen arvoa nostaa entisestään se, että joukkue osallistui vuotta omaa ikäluokkaansa vanhempien sarjaan. KaaPon T13 (2008) ryhmä puolestaan nousi syksyksi Liiga Etelään ja ansaitsi samalla paikan Suomen Palloliiton I-tason lopputurnaukseen, joka puolestaan pelataan lokakuun alussa Kuopiossa.

KaaPo T14 (2007) rikkonainen alkukausi nosti tien pystyyn T14 Liiga Etelään. Paikka lopputurnauksessa kuitenkin lämmitti vahvasti mieltä ja sieltä lähdettiinkin hakemaan hyvitystä lievälle pettymykselle kevään sarjapelien osalta.

SPL T13 II-tason lopputurnaus Vierumäellä

KaaPo T12 (2009) joukkueen turnaus käynnistyi jo perjantaina ottelulla emäntäjoukkue FC Kuusysiä vastaan. Perinteinen Lahden jalkapallon suurseura olikin odotetun kova vastustaja heti turnauksen alkuun. Tiukkojen vaiheiden, ja loppusekunnin voittomaalin ansiosta, KaaPo otti turnausta ajatellen tärkeän avausvoiton. Sama toistui päivän toisessa ottelussa, jossa Espoon Palloseuran (EPS) Akatemia joutui tunnustamaan KaaPon nuoret pelaajat paremmaksi lukemin 2-1. Lauantaipäivän otteluissa Palokan Riento (PaRi) ja Vaasan Palloseura (VPS-j) joutuivat kummatkin tyytymään tiukkoihin tappioihin KaaPon edessä.

- Ottelu- ja sarjatoiminnalla on tietysti iso pelaajakehityksellinen näkökulma. Osallistuminen T13 ykkösen karsintaan, ja sitä kautta itse pääsarjaan, oli talvella itsestäänselvyys tämän peliryhmän osalta. Tavoitteena oli löytää peliryhmälle oikean haastetason pelitoimintaa, mielekkäässä ympäristössä. Kevään sarjapelit ja nyt pelatut lopputurnauspelit olivat juuri sitä, mitä tarvitsimme. Neljä alkusarjapeliä ja maalisuhde +4 kertoo tasaisista otteluista, joissa marginaalit ovat pienet ja pelaajat pääsevät oikeasti haastamaan itseään, kiteyttää ikäluokan vastuuvalmentaja Harri Laaksonen.

Alkusarjan voittokulku takasi lohkovoiton ja paikan Masto Cup turnauksen finaalissa. Koska toisesta lohkosta finaaliin asettui vastaan Lauritsalan Työväen Palloilijat (LAUTP), varmisti se samalla KaaPolle SPL T13 II-tason lopputurnauksen voiton. Finaalissa ratkaistiin siis enää Masto Cup turnauksen kirkkaimman mitalin kohtalo. LAUTP oli finaaliottelussa etevämpi, voittaen näin Masto Cup kultamitalit, KaaPon sijoittuessa hienosti hopealle.

SPL T14 II-tason lopputurnaus Pajulahdessa

KaaPo T14 (2007) turnaus käynnistyi Pajulahdessa mallikkaasti. Ensimmäinen ottelu Vaasan WFA/VIFK YJ vastaan päättyi tiukkojen vaiheiden jälkeen KaaPon voittoon 2-1. Hyvän alun saanut turnaus sai jakoa kun FC Nokia, PuiU/FC Viikingit YJ, FC Kuusysi ja PPJ joutuivat tunnustamaan KaaPolaisten paremmuuden.

Loppuotteluun KaaPo sai vastaansa Kuopion Palloseuran. Finaalin panokset olivat kohdillaan, koska ottelussa kamppailtiin niin SPL, kuin Masto Cup, turnauksen voitosta. KaaPo vei ansaitusti kirkkaimmat mitalit ja voittopokaalit 3-0 voitolla savolaisista. Näin peliryhmän valmentaja Tero Forsell pääsi ansaitsemaansa vesisuihkuun, mestaruuden kunniaksi.

- Yksittäisen turnaustapahtuman johtopäätökset pitää tietysti laittaa oikeaan perspektiiviin, mutta yleisilme KaaPon pelaajista on äärimmäisen positiivinen. Aktiivisia pelaajia, joilla on pelin vaatimuksiin riittävä taitotaso ja uskallus yrittää. Sitä me pyrimme pelaajille korostamaan, taustoittaa Laaksonen.

Onnittelut vielä kerran tytöille, ja joukkuetaustoille, hienosta turnausmenestyksestä. Tulokset eivät tule ilman kovaa työntekoa ja sitoutumista yhteiseen tavoitteeseen.