Naisten Kakkosen otteluohjelma kaudelle 2021 on valmistunut. Kaudella 2021 naisten Kakkonen pelataan kolmessa lohkossa kaksinkertaisena sarjana. Tämän hetken tiedon mukaan KaaPon kausi alkaa huhtikuun puolivälin jälkeen Keskurilla, kun vieraaksi kauden avausotteluun saapuu Närpes Kraft. Kausi päättyy Keskurilla 18. syyskuuta.
Joukkueen valmentaja Jussi Luotonen on kuitenkin epäileväinen, että kausi päästäisiin pelaamaan suunnitellusti. "Koronarajoitusten vuoksi emme ole koko alkuvuotena päässeet harjoittelemaan yhdessä. En usko, että kausi alkaa vielä huhtikuussa, sillä vaikka koronatilanne sallisikin kilpaurheilun ja maakuntarajat ylittävät ottelutapahtumat, tulee joukkueille antaa edes jonkunlainen yhteinen valmistautumisaika ennen sarjan alkua", Luotonen toteaa.
KaaPon osalta otteluiden pelikentät ovat vielä avoinna, sillä Keskusliikuntapuistossa tehdään ennakkotietojen mukaan korjauksia juoksurataan kesän 2021 aikana, ja tuona aikana myös nurmikenttä on käyttökiellossa. Otteluohjelma päivittyy kenttätietojen osalta heti, kun kenttätilanne selviää. Myös mahdolliset muutokset otteluohjelmassa tiedotetaan, mikäli sellaisia tulee.
Lataa kauden 2021 otteluohjelma kalenteriisi tästä linkistä. Mahdolliset muutokset otteluohjelmaan päivittyvät kalenteriin automaattisesti.
Su | 18.4. | 14.30 | KaaPo | - | Närpes Kraft |
Su | 25.4 | 14.30 | ÅIFK | - | KaaPo |
Su | 16.5. | 14.00 | KaaPo | - | VIFK/2 |
La | 22.5. | 15.00 | TPV | - | KaaPo |
Su | 30.5. | 15.00 | KaaPo | - | SeMi |
Ke | 2.6. | 18:00 | TPS/2 | - | KaaPo |
Ke | 9.6. | 19.00 | KaaPo | - | Lieto |
La | 19.6. | 15.30 | FC Sport-j | - | KaaPo |
Su | 4.7. | 14.00 | KaaPo | - | TKT |
Su | 18.7. | 14.00 | Kanu | - | KaaPo |
Ke | 21.7. | 19.00 | KaaPo | - | ÅIFK |
Ke | 28.7. | 18.30 | Närpes Kraft | - | KaaPo |
Su | 8.8. | 14.00 | VIFK/2 | - | KaaPo |
Ke | 11.8. | 18.30 | KaaPo | - | TPS/2 |
Su | 15.8. | 13.30 | SeMi | - | KaaPo |
Su | 22.8. | 14.00 | KaaPo | - | TPV |
La | 28.8. | 13.00 | Lieto | - | KaaPo |
Su | 5.9. | 14.00 | KaaPo | - | FC Sport-j |
Su | 12.9. | 14.00 | TKT | - | KaaPo |
La | 18.9. | 13.00 | KaaPo | - | Kanu |
16.07.2021 10.28 | Otteluennakko Närpes Kraft - KaaPo 17.7.2021 |
03.07.2021 09.31 | Otteluennakko KaaPo - TKT 4.7.2021 |
18.06.2021 13.32 | Otteluennakko: FC Sport-j - KaaPo 19.6.2021 |
08.06.2021 12.56 | Otteluennakko: KaaPo - Lieto 9.6.2021 |
03.05.2021 14.00 | Naisten Kakkosen uusittu otteluohjelma on valmis |
30.03.2021 11.15 | KaaPolle kaksi uutta pelaajasopimusta |