
Kauden 2026 päätösjuhlissa palkittuja!
Kausi 2026 laitettiin koko seuran voimin päätökseen kokoontumalla yhdessä Valkeavuoren liikuntahallissa 29.10.
Liikuntahalliin oli kokoontunut kaiken kaikkinaan yli 700 KaaPolaista, oli perheitä, pelaajia, valmentajia, joukkueenjohtajia, huoltajia sekä muita tärkeitä aikuisia ja sisaruksia. Tältä näytti ja tuntui KaaPo-perhe. Bisto Ainoan Jenni oli loihtinut jokaiselle pelaajalla mokkapalan tilaisuuden päätteeksi sekä tärkeää vapaaehtoistyötä suurella sydämellä tekevä Elina Kokkonen tarjoiili koko illan kahvia vanhemmille ja toimihenkilöille. Perhe-ja eskarifutislaiset saivat aloittaa tilaisuuden Hanna Hipon kanssa, ja päättää juhlallisesti tilaisuuden mitalien jakoon. KaaPon Superfutarit saivat myös mitalit ansaitusti hienosti menneestä kaudestaan. KaaPo järjestää vuosittain pelaajilleen tekniikkakilpailut, joissa mitalisijoille päässeet pelaajat palkitaan myös päätösjuhlassa. Joukkuetoiminnassa mukana olleista palkitaan joka vuosi pokaalilla joukkueiden kehittynein pelaaja, joukkuepelaaja sekä tunnollisin harjoittelija. Seuran kiertopalkinnot laitettiin jälleen eteenpäin ylpeästi uusille onnistujille kauden 2026 aikana.
Taitokilpailumerkit
Kultamerkki – Samuli Berg, Viola Martikkala
Hopeamerkki- Hilma Harju, Camilla Wahlsten, Saga Nyman, Vilma Martikkala, Mikael Aftab, Oscar Thu, Milan Mäkilä
Pronssimerkki- Oiva Helminen-Elojärvi, Mea Wahlsten, Eelis Hyle, Tafil Peci, Olivia Laanaya, Kia Suomi, Anya Curran, Nolan Kujala, Alvar Lampinen, Vilja Toiviainen, Manuel Laanaya, Vili-Veikko Salmi, Siiri Salmi,Aada Petälä
Seuran kiertopalkinnot
Vuoden tekniikkamestari, pojat - Väinö Salo
Vuoden tekniikkamestari, tytöt - Hilma Harju
Vuoden tyttöpelaaja - Ellen Fagerlund
Vuoden poikapelaaja - Ilkka Aalto
Vellun Veskari -palkinto - Niklas Palonen
Vuoden maalivahti - Sanni Tuominen
Vuoden taitojoukkue - P2011
Vuoden pelinohjaajat - Ella Glad, Ensar Peci, Osmo Heikkilä
Vuoden toimihenkilöt - Ismo Uusi-Uola, Oona Aalto, Ville Skants, Emil Berghem
Vuoden joukkue - T2015
Vuoden valmentaja - Matti Heimo
Vuoden KaaPolainen - Susanna Helander