Kaarinalaisseuroille yhteinen Fortum Tutor
Julkaistu: 15.11.2017 00.00

Kaarinalaisseuroille yhteinen Fortum Tutor

Jani Leppänen, 45, aloittaa marraskuun puolessa välissä Kaarinan Poikien, Kaarinan Nappuloiden ja Piikkiön Palloseuran Fortum Tutorina. Leppäsen tehtäviin kuuluu pääasiassa seurojen alle 12-vuotiaiden tyttöjoukkueiden, sekä aloittavien, 2012-syntyneiden poikajoukkueiden valmennuksen tukeminen ja ohjaus.

Nyt solmittu sopimus seurojen ja Leppäsen välillä on mallia 1+1, jatkuen siis vähintään kauden 2018 loppuun saakka.

Leppänen omaa jalkapallosta niin pelaajana kuin valmentajanakin noin 40 vuoden kokemuksen, ja mies viimeistelee Palloliiton C+ valmentajatutkintonsa joulukuussa. Valmennuskokemusta Janilta löytyy muun muassa PiPS:ta sekä TPS:ta, jossa mies valmentaa tällä hetkellä 06-syntyneitä poikia osana valmennusryhmää.

- Jani on hakuprosessin alusta saakka ollut motivoitunut ja sitoutunut, ja lähtee innokkaana tukemaan kaarinalaisen jalkapallon perustusten vahvistamista. Olemme saaneet hänestä hyvää palautetta ja olemmekin todella tyytyväisiä, että saimme Janin tärkeään ja vastuulliseen rooliin. Uskomme vakaasti, että nyt alkavasta yhteistyöstä tulee hedelmällinen, kertoo KaaPon toiminnanjohtaja Kim Ekroos.

Kaarinalaisseurat toivottavat Janin lämpimästi tervetulleeksi mukaan yhteisöönsä!

Seuran uusimmat

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6