Vanhemmalle

Vanhemman rooli

Oman äidin tai isän lisäksi vanhempi voi olla joku muu lapselle tuttu ja turvallinen aikuinen, joka tavalla tai toisella osallistuu lapsen jalkapalloharrastukseen. Vanhemmat ovat seuratoiminnan tärkeimpiä tukijoita ja heillä on mahdollisuus osallistua moniin asioihin seuran ja joukkueen toiminnassa. Vanhemmat ovat harrastuksen mahdollistajia. He huolehtivat lapsen kaikenpuolisesta hyvinvoinnista ja ovat mukana kustantamassa toimintaa. Usein harrastuspaikat ovat oman pihapiirin ulkopuolella, minkä vuoksi vanhempien apua tarvitaan myös harjoitusmatkoilla.

Vanhemmilla on oikeus olla mukana päättämässä lasten ja nuorten harrastustoiminnan pääperiaatteista. Seuran linja on pohjana vuosittain käytäville Pelisääntökeskusteluille. On kaikkien lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksessa toimivien kannalta erittäin tärkeää, että vuosittain sovitaan tulevan kauden toimintatavoista ja niiden onnistumista arvioidaan kauden aikana ja kauden jälkeen.

Vanhemmilla on valmentajien/ohjaajien ohella vastuu pelaajien viihtymisessä harrastuksen parissa. Lapsi ja nuori tarvitsee runsaasti henkistä tukea ja motivointia varsinkin silloin, kun kokee epäonnistuvansa tai tulee harrastamista ja kehittymistä hidastavia loukkaantumisia.

Vanhemmat ovat aikuisina malleja lapsille ja nuorille. Aikuisten esimerkin voima on arvaamattoman suuri voimavara, minkä vuoksi kannattaa miettiä, minkälaista mallia annamme lapsille. Lasten ja nuorten Fair Play -kasvatusta parhaimmillaan on vanhempien kohtelias ja huomaavainen käyttäytyminen, siisti kielenkäyttö, kaikkien harrastuksessa mukana olevien kunnioittaminen sekä ottelun lopputuloksen hyväksyminen.

Vanhempana tuet lapsen ja nuoren harrastusta. Huolehdit lapsen riittävästä nukkumisesta ja levosta ja korostat koulunkäynnin merkitystä. Olet aktiivinen ja tunnistat roolisi vanhempana - annat valmentajien valmentaa, tuomarin tuomaroida ja toimihenkilöiden hoitaa tehtävänsä. Sinä kuljetat, kustannat ja kannustat.

Vanhempi…
Välittää ja vastaa lapsesta, asettaa rajat
Antaa lapsen yrittää ja oppia, myös erehtyä ja epäonnistua
Noudattaa yhteisesti sovittuja pelisääntöjä
Hyväksyy lapsen tuloksesta huolimatta
Elää mukana, näyttää esimerkkiä
Malttaa mielensä, antaa ohjaajan ohjata ja tuomarin tuomita
Puhuu positiivisesti, kehuu lasta
Innostaa ja kannustaa

Vanhempana voit myös osallistua joukkueen toimintaan vapaaehtoisena. Lue täältä lisää, millaisia vapaaehtoisrooleja joukkueessa on tarjolla.

Hyödyllisiä linkkejä vanhemmalle

MItä toiminta KaaPossa maksaa?
Tietoa vakuutuksista sekä ohjeet vahingon sattuessa

Kaarinan Pojat ry:n lähettämät laskut voit vastaanottaa myös verkkolaskuina!

Tilataksesi verkkolaskut, kirjaudu omaan verkkopankkiisi ja tilaa sieltä uusi e-lasku (verkkolasku). Laskuttajan nimi on Kaarinan Pojat ry (y-tunnus 1006858-6). Syötä viimeisimmän laskun viitenumero ja toimi verkkopankkisi ohjeiden mukaan.


   
Lisää uutisia
Kaarinan Pojat
«  Heinäkuu   »
Kategoriat