Kaarinan Poikien Nauti Pelistä-tukipooli on mukana mahdollistamassa lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Harrastustoiminnan ytimessä on yhteisöllisyys, joka luo lapselle turvallisen ympäristön harrastaa ja oppia ryhmässä toimimisen taitoja. Harrastuksen yksi tärkeimmistä tehtävistä onkin syrjäytymisen ehkäiseminen sekä nuorten kasvun tukeminen yhdessä perheen ja koulun mukana. Harrastustoiminta luo vuosikymmeniä kantavia kaveruussuhteita, joita muistellaan läpi elämän. KaaPon Nauti Pelistä-tukipoolin tehtävänä on tukea yhteisön jäseniä taloudellisesti, avustamalla harrastuskustannuksissa, kun sille ilmenee akuuttia tarvetta. Tavoitteena on, että yksikään lapsi tai nuori ei ajautuisi pois harrastuksensa parista taloudellisten syitten takia.
- KaaPo pyrkii seurana suunnittelemaan toimintansa sisältöä siten, että myös harrastamisen kustannus otetaan suunnittelussa huomioon. Yleiset elinkustannukset kasvavat tällä hetkellä kovaa vauhtia ja seuran kulut eivät tee tästä poikkeusta. Voimme kuitenkin omilla vastuullisilla valinnoillamme vaikuttaa siihen, että harrastuskustannukset pysyvät kohtuullisena, taustoittaa KaaPon puheenjohtaja Olli Tuominen.
Nauti Pelistä-tukipoolin toiminta mahdollistuu yksityishenkilöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä saatavilla avustuksilla. Tukipooli onkin saanut kesän aikana merkittäviä lahjoituksia toimintansa tueksi, kun Rinkkasatiainen Oy, Elämän Pelikirja-podcast sekä Lions Club Kaarina ovat osoittaneet yhteensä 3 700 euron tukensa tukipoolille.
- Lions Clubin tavoitteena on palvella paikallista yhteisöä eri tavoin. Yhteisön ”We serve” slogan näkyy erilaisina tukimuotoina nuorisotyön lisäksi muun muassa kouluihin jaettavina stipendeinä sekä vanhustyön tukemisena. Yhtenä ohjaavana valintana on, että avustuksia pyritään vuosittain keskittämään. Suuremmilla avustussummilla katsotaan olevan suurempi vaikuttavuus itse avustettavaan toimintaan. KaaPo on vastavuoroisesti mahdollistanut muun muassa KaaPo-talon tilojen hyödyntämistä Lions Clubin kokousten pitopaikkana, toteavat Lions Club Kaarinan Tuomo Ranki ja Jani Saari.
Elämän Pelikirja -projekti on syntynyt Arto Kuuluvaisen ja Tony Salmelaisen yhteisestä tavoitteesta. Tämä tavoite kiteytyy pitkälti sen ympärille, että urheilu-uran päättymisen hetkellä monet urheilijat kaipaavat kipeästi vertaistukea. Tony, entisenä jääkiekkotähtenä, ja Arto, urheilusuvussa kasvaneena, huomasivat ettei tällaista tukea ole riittävästi tarjolla. Nykyään projektissa on vahvasti mukana myös turkulaistaustainen ex-jalkapalloilija Jyrki Rovio.
- 126 000 podcast kuuntelukertaa, ja 85 vierasta, ovat antaneet taustasysäyksen hyväntekeväisyys golfille, jossa tavoitteena on kerätä varoja vuosittain vaihtuville avustuskohteille. Entisten huippu-urheilijoiden tähdittämät golftapahtumat ovatkin olleet huippusuosittuja alusta alkaen. Tänä vuonna avustuskohteiksi valikoituivat KaaPo ja naantalilainen VG-62, kertoo Elämän Pelikirja-podcastin perustajajäsen Arto Kuuluvainen.
Rinkkasatiainen Oy omistaja Aki Salmi kertoo, että KaaPon yhteisöllinen toiminta on jotakin sellaista, jota haluaa olla osaltaan tukemassa. Yhteisöllinen toiminta, yhdistettynä lajinomaiseen kilpailemiseen, on omiaan tukemaan nuorten tervettä kasvua. Muutaman vuoden takainen KaaPon julkaisema sosiaalisen median postaus Kokkola Cup turnauksesta herätti vahvan tunteen.
- Seurasta oli mukana useita tyttö- ja poikaikäluokkia yhteisessä turnaustapahtumassa Kokkolassa. Lapsia ja nuoria oli matkassa mukana yli 200 ja heidän lisäksi kymmeniä valmentajia. Leirin avaussanoissa puhuttiin tapahtuman kokonaiskeston olevan liki 100h, josta pelejä on 2,5h ryhmää kohden. Tämän tapahtuman tärkein anti kohdistuisi siis yhteisöllisyyteen pelitoiminnan ympärillä, kilpailemista unohtamatta. Tämä osui yhteen vahvasti oman arvomaailman kanssa, taustoittaa Aki Salmi.
KaaPo haluaa kiittää kaikkia Nauti Pelistä-tukipoolin lahjoittajia tasapuolisesti. Kiitos!
Rinkkasatiainen Oy - Rinkkasatiainen Oy
Elämän Pelikirja - Elämänpelikirja
Lions Club Kaarina - Lions Club Kaarina - Lions e-Clubhouse
04.10.2024 08.00 | In Memoriam - Veijo Wahlsten |
01.10.2024 18.00 | Seuran toimisto ja KaaPo-talon palvelut tukevat monipuolisesti jäseniä ja sidosryhmiä |
19.09.2024 12.00 | Syksyn ja talven valmennuskoulutusten ilmoittautumiset käynnissä |
09.09.2024 10.00 | In Memoriam - Håkan "Hokke" Kronlund |
12.08.2024 12.00 | Tervetuloa KaaPon huikeaan tyttöfutis-päivään 17.8.2024! |
31.07.2024 10.00 | Kaarinan sisäiset bussilinjat uudistuvat elokuussa - jatkossa bussilla suoraan KaaPo-talolle! |