Kannusta pelinohjaajaa, kehottaa pelinohjaajakouluttaja
Julkaistu: 09.05.2022 16.41

Kannusta pelinohjaajaa, kehottaa pelinohjaajakouluttaja

Huhtikuun alussa KaaPo-talolla pelaajat ja muut pelinohjaajatoiminnasta kiinnostuneet nuoret pääsivät opiskelemaan pelinohjaajana toimimista. Seuran pelinohjaajakoulutuksesta vastasi erotuomari ja erotuomarikouluttaja Joni Hyytiä.

Hyytiä kertoo itse aloittaneensa erotuomaritoiminnan varsin myöhään.
”Tuntui, että jalkapallon pelaaminen ei enää edennyt mihinkään ja treeneistä tullessa harmitti enemmän kuin sinne mennessä. Olen pelannut jalkapalloa koko ikäni, enkä halunnut kokonaan luopua siitä. Päätin kokeilla erotuomarointia ja jo ensimmäisten pelien jälkeen huomasin, että tämä on kivaa ja minulla saattaa olla luontaisia kykyjä sekä ominaisuuksia erotuomarointiin. Siitä innostus lähti ja sen jälkeen päätin panostaa erotuomarointiin tosissani”, kertoo Hyytiä.
”Mitä enemmän panostin erotuomarointiin, sitä enemmän minä siitä sain. Pääsin korkeimpiin sarjoihin viheltämään ja se vain ruokki sitä, että halusin panostaa lisää. Vihelsin ensimmäisen Veikkausliiga otteluni syksyllä 2017 ja vuonna 2021 sain ensimmäistä kertaa FIFA-badgen rintaani eli minusta tuli kansainvälinen erotuomari.”

Alkusysäyksen tuomaritoimintaan Hyytiä kertoo saaneensa kokeilemalla.
”Menin viheltämään ensimmäisen pelin ja minulle tuli tunne, että osaan tämän ja tämähän on kivaa. Kun on koko ikänsä pelannut jalkapalloa, niin varmasti tunnistaa pelikentällä mikä on rike ja mikä ei. Enää pitää asettua siihen rooliin, että nyt sinulla on pilli ja sinun pitää viheltää se rike ja siitä vapaapotku”, kuvailee Hyytiä.
Hyvä alku antoi potkua myös jatkoon.
”Tajusin ensimmäisen erotuomarivuoteni jälkeen, että minun on mahdollista päästä erotuomarina pidemmälle, kuin koskaan pelaajana. Tämä oli varmaan se alkusysäys, jolloin päätin panostaa tuomarointiin ja katsoa mihin rahkeet riittävät. Toistaiseksi päätös on vaikuttanut ihan oikealta.”


Erotuomarikoulutus ja nyt pelinohjaajakoulutus tukevat Hyytiän uraa tuomarina.
”Meidän tehtävänä on silloin myös tuoda tätä tietotaitoa erotuomaripiirin tasolle. Tästä syystä minua on muutaman kerran pyydetty vetämään koulutusta Turun erotuomareiden jatkokurssille. Nyt olin kuitenkin ensimmäistä kertaa kouluttamassa pelinohjaajia. Kun Aarnion Petri tätä minulle ehdotti, niin olin tietenkin heti halukas auttamaan. Tarvitsemme kuitenkin koko ajan lisää pelinohjaajia ja erotuomareita.”

”Ilman tuomareita ei jalkapalloa pelata”, muistuttaa Hyytiä.

KaaPon katsomosta vihreän kortin katsomo?

Meillä aikuisilla on vastuu siitä, että aloittava pelinohjaaja myös jatkaa uraansa.

”Minun mielestäni pelinohjaajalle tulisi aina sanoa, että teet hyvää työtä”, sanoo Hyytiä, ”hän on se, joka tulee paikalle ohjeistamaan pelaavia nuoria, miten kuuluu toimia jalkapallokentällä, sivurajatilanteessa, kulma- ja maalipotkutilanteissa. Hän on se, joka mahdollistaa, näiden lasten pelaamisen, koska ilman pelinohjaajaa näitäkään pelejä ei pystyttäisi pelaamaan. Missään nimessä pelinohjaajalle ei tule huutaa minkään yksittäisestä tilanteesta, että se on mennyt väärin. Pelin kannalta yksittäisellä tilanteella ei ole mitään merkitystä, mutta tällainen yksittäinen huuto saattaa aiheuttaa sen, että tämä nuori ei enää halua tulla seuraavaan peliin ja pelinohjaukset loppuvat siihen.”

Nuoria pelinohjaajia Hyytiä ohjeistaa: ”Luota itseesi ja mene kokeilemaan rohkeasti. Jos olet pelannut jalkapalloa, niin varmasti tunnistat mitä kentällä tapahtuu. Ketä tekee rikkeen, kenen sivurajalla jatketaan vai onko tilanteen seurauksena kulma- vai maalipotku. Virheitä tulee ja niitä kuuluukin tulla, eikä niitä kannata pelätä.”

KaaPolaisten katsomoa Hyytiä muistuttaa painokkaasti: ”Pelinohjaajia tulisi kannustaa samalla tavalla kuin pelaajia, hyvää työtä, ohjasit hienosti pelaajia toimimaan oikein. Annetaan pelinohjaajille samanlainen rauha kehittyä, kuin pelaajille.”


kuvat Ville Koskiniemi

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6