KaaPon kevätkokous kutsui Jukka Ekurin kunniapuheenjohtajaksi
Julkaistu: 23.04.2021 10.30

KaaPon kevätkokous kutsui Jukka Ekurin kunniapuheenjohtajaksi

Kaarinan Pojat ry:n kevätokous kutsui päätöksellään Jukka Ekurin seuran kunniapuheenjohtajaksi. Seuran sääntöjen mukaan kunniapuheenjohtajaksi voidaan seuran kokouksen päätöksellä kutsua seuran puheenjohtajana ansiokkaasti toiminut henkilö. Kunniapuheenjohtajan arvo on elinikäinen.

Jukka Ekuri toimi KaaPon puheenjohtajana vuosina 1988–1995. Hän seurasi tehtävässä Olavi Kuikkaa. Ekurin puheenjohtajakaudella KaaPo otti toiminnassaan isoja harppauksia eteenpäin kohti ammatimaisesti toimivaa seuraa. Kaarinan Nappuloiden toiminassa jo ennen KaaPoon tuloaan ja hyviä suhteita moneen suuntaan omaavan Ekurin visioissa oli jopa KaaPon nostaminen Ykkösen tasolle 90-luvun puoliväliin mennessä.

Ekurin visioon kuului myös juniorijalkapallon aseman vahvistaminen ja nostaminen valtakunnallisesti kilpailukykyiselle tasolle, kuitenkaan seuran kasvatusvastuuta unohtamatta. Ekurin aikakaudella KaaPon toimintaan tulivat mukaan myös tytöt. Myös seurahengen kautta perheiden sitoutuminen ja yhteenkuuluvuus olivat Ekurille tärkeitä asioita. Jukka Ekurin periaatteilla on yhä tänä päivänä merkitystä KaaPon seuratoimintaan, vaikka monitoimimies itse ei enää ole mukana kehittämässä seuran näkyvyyttä oman aikansa tapaan.

Kaarinan Pojat ry

Erotuomarinkatu 4, 20780 Kaarina

toimisto@kaapo.fi


y-tunnus: 1006858-6